perjantai 29. maaliskuuta 2013

Byhyy + terkkuja Köyliöön

Epäonniset satakuntalaiset ovat saaneet kärsittäväkseen melkoisen vitsauksen susilauman muodossa. Oletettavasti keskiverto metsästäjää älykkäämmistä susista koostuva lauma on jallittanut alueen jahtikeisareita mennen tullen. Viimeisenä lauman taidonnäytteenä voitaneen pitää katoamista kuin pieru Saharaan  kaatoluvan astuttua voimaan 15.3.2013. Eilen saimme kuulla jahdin päättyneen tuloksettomana.

Pahantuulisia ja itkuisia metsästäjiä on vilissyt paikallismediassa Satakunnassa. Jopa Yle noteerasi näiden neitokaisten porun kuvilla varustetun artikkelin muodossa.

Ooooookke. Eli siis ensin oli ongelmana, että reilun vuoden aikana on tehty 856 susihavaintoa, joista 248kpl alle 100m asutusta rakennuksesta. Näkö- ja jälkihavaintoja on. Hitto vie, silti ei kellään edelleenkään taida olla valokuvaa yhdestäkään pihasudesta? Naapurin karvaperseestä, ylinopeutta 120km/h ohi ajaneen auton rekkarista ja ties mistä kyllä ehditään napata kuva, mutta ei pihassa pyörivistä susista. Ei, vaikka nykyään joka tädillä ja sedällä ja akvaariokalallakin on luuri, jolla saa kuvaa ja videota vaikka päällään seisten. Sudet eivät ehkä jostain syystä tallennu kameraan? Voisko olla niin?

Lupa siis saatiin yhdelle sudelle, joka piti ampua pihapiiristä tai sen välittömästä läheisyydestä. Kuulostaa järkevältä. Häirikkösuden poistamisestahan nyt on kyse eikä mistään hupiräiskinnästä, jossa äijät painaa lippikset väärinpäin mettässä kirkuen moottorikelkkojen kanssa. Kaksi viikkoa meni eikä yksikään susi tullut pihaan. Eikun anteeksi - jäljet oli nähty kerran 70m päässä asutuksesta.  Vuan suattoihan tua olla kettukii... tai naapurin Moppe.

Niin tai näin, kaatolupa alkoi umpeutua ja alkoi yhtäkkiä karmea poru metsään kärrätyistä sian raadoista. Ihme ja kumma, että sellaset ilmestyy kuvaan jahdin loppumetreillä. Tai huomataan juuri loppumetreillä. 
Yle.fi:n jutussakin esiintynyt Jari Kallio oli etunenässä metsästysseuran puheenjohtajana tekemässä rikosilmoitusta, kun jahtia on häiritty ja sudet houkuteltu metsään. Mikäköhän on rikosnimike - paha mieli? Maanomistaja rikosilmoituksen varmaan voikin tehdä, jos haaska on luvaton, mutta metsästysseuralle asia tuskin suoranaisesti kuuluu. Oman osansa reklamoinnista oli saanut myös jahdin keskelle eksynyt hiihtäjä. Ehkä hänenkin toimensa tutkitaan. Tiedä mikä suojeluagentti sekin ollut... Koittanut vaan hämätä hiihtovarusteilla...

Summa summarum - sudet eivät saa olla pihassa, mutta metsässäkään ei ole hyvä.

Sianraadoista tietysti metsästäjät syyttivät sudensuojelijoita. Tämä on ihan selviö. Siellä on kaupunkilashipit Metsästäjä-lehdestä ammennetun adrenaliinin voimalla kammenneet puolimetrisessä hangessa satoja kiloja sianruhoa keskelle metsää. Ehdottaisinkin, että jatkossa paikalliset metsästäjät rekrytoisivat näistä luonnonoikuiksikin tunnistettavista hipeistä itselleen jahteihin apuvoimia. Eikun hippiplikat juoksemaan hangessa sudet kiinni ja mojauttavat nyrkillä hukat tajuttomaksi ja kantavat selässään mettästä pois. Säästyy pojilta panokset ja moottorikelkoista menovesi. Grillailkaa vaan jahtimajalla makkaraa, ottakaa olutta ja antakaa kaupunkilaishippien käydä hoitamassa miesten hommat.

Ehdottaisinkin tähän loppuun pientä Watergate-hengen mukaista veikkausta - onko lopputulos Köyliön susien suhteen:

a) Koko koirasusilauma on noussut siivilleen ja lentänyt Venäjälle, josta se on tullutkin. Mokomat raivotautiset piskit.

b) Susien suojelijat ovat tappaneet koko susilauman, mutta lavastavat nyt metsästäjiä syyllisiksi.

c) Metsästäjät ovat tappaneet koko susilauman, mutta esittävät joutuneensa ilkivallan uhreiksi ja suojelijoiden lavastavan heitä.

d) RKTL on tullut paikalle ja pakannut koko lauman autoonsa ja piilottelevat nyt niitä toimistojensa pöytälaatikoissa.

e) Ähtäri, Ranua ja Korkeasaari ovat hakeneet sudet pois pelätessään kiinnijäämistä laittomista siirtoistutuksista ja geenimanipuloivat paraikaa susien dna:ta.

f) Susiongelmaa ei alueella ole alunperin väitetyssä mittakaavassa ollutkaan.