Sosiaalisia sirkushuveja

Kuva: Ryan McGuire www.gratisography.com

Kun ihmisten toimintaa sosiaalisissa ympyröissä seuraa hieman etäämmältä, näkee välillä enemmän. Näkee kokonaisuuden. Epämääräisen palapelin, jota jokainen yrittää kovalla kiireellä saada kasaan vain omasta näkövinkkelistään.
Kiireellä haalitaan etuisuuksia, viihdykkeitä ja kokemuksia, kuin monopolissa konsanaan. Ihmisten keskinäistä peliä muilla ihmisillä. Vaihtokauppaa.

Harva näyttää pysähtyvän kuuntelemaan ja katsomaan ympärilleen. Monia tuntuu ajavan jonkinasteinen ahneus ja minäkeskeisyys. Ymmärrettävää toki tavallaan ja sorrun siihen täysin itsekin. Joskus ja jossain määrin.

Suurin osa ihmisistä peilaa itseään muitten ihmisten kautta. Yleisen hyväksynnän hakemista, pisteiden keräämistä erinäisillä sanoilla ja teoilla. Vakuuttelua muilta, että olet tosi taitava ja paras. Vahvoin ja rohkein. Kaunein ja komein. Jatkuvaa kilpailua, ei tosin niinkään itsensä, vaan nimenomaan muiden kanssa.

Raja siitä, mikä on oikeasti tehty vain itselle ja mikä tehty muilta tavoitellun hyväksynnän takia, hämärtyy.

Kun sitä aikansa seuraa, tekee mieli vetäytyä pois siitä loputtomasta mökäshowsta. Kenelle se on edes tarkoitettu?

Bileissä on paras se, kuka huutaa kovimmin. Tai ainakin se huutaja kuvittelee niin ja näin se varmaan alussa onkin. Tarjoaahan hän sirkushuvia koko yleisölle. Muttei sirkuksessakaan kukaan halua loputtomiin olla. Paitsi se aplodeja tappiin asti odottava esiintyjä. Muut kyllästyvät siihen ennen pitkää.

Ensimmäisten joukossa huutoon kyllästyvä saa usein kateellisen-leiman otsaansa. Olisi itse halunnut saman huomion. Vai olisiko? Yleensä ajan saatossa muutkin pikkuhiljaa kyllästyvät ja punnukset tasaantuvat. Pelle etsii itselleen uuden viihdytettävän yleisön, joka jaksaa taas hetken aplodeerata.

Kaikenlaisia esiintyjiä varmasti tarvitaan. Heitä tarvitaan viihdyttäjinä, peileiksi muille, muistuttamaan siitä, mitä minä en halua olla tai mitä ehkä joku muu nimenomaan haluaa olla. He ehkä saavat provosoinnillaan houkuteltua muista ihmisistä esiin todellisia luonteenpiirteitä, mikä helpottaa minun tehtävääni määritellä muiden luonteita ja motiiveita. Auttaa ennakoimaan.
Ehkä hän onkin tietämättään minun koekaniinini? Lähetän hänet matkaan ja hän tekee työtä käskemättä. Testaa tajuamattaan kaikki ihmiset ja itsensä siinä ohessa. Minä vain kerään tiedon, jonka mukaan toimin. Priceless.

Minulta kysyttiin taannoin, onko mielestäni eräiden ihmisen käytös normaalia, huonoa itseluottamusta vai huomion hakua. Kysyjä oli pahoittanut hieman mieltään näiden ihmisten takia. Vastasin, että varmaan heille normaalia, mutta silti juurikin kaikkea tuota mitä kysyit.
Hän kysyi myös, miksei se minua ärsyttänyt. Totesin, että on helpottavaa jo tässä vaiheessa huomata henkilöiden todelliset luonteet, jottei pety myöhemmin. Eikä heidän typerä käytöksensä ole minun ongelmani vaan täysin heidän omansa. Enhän minä liity tilanteeseen. Minä vain katson etäältä ja arvioin.

Ainoa mikä harmitti kyseisessä tilanteessa oli se, että olisi ollut kiva viettää aikaa parempien tyyppien kanssa, mutta jouduinkin tyytymään niihin tollompiin. Mutta kukapa meistä olisi täydellinen.

Parempaa odottaessa.