keskiviikko 26. kesäkuuta 2013

Kuka sinun pyllysi pyyhkii?

Kun on parisenkymmentä vuotta itse laillisesti ostanut tupakkinsa, ei sitä enää jaksa ottaa kohteliaisuutena nippanappa parikymppisen tytöntyllerön alkaessa tivata papereita lähikaupan kassalla.

Kuka perkele keksi yhtäkkiä, että joku yhdistys (ts. Päivittäistavarakauppa ry) voi alkaa jakelemaan ohjeita, joiden perusteella tänä päivänä  kaupoissa ja kioskeilla kassat sitten mielivaltaisesti penäävät henkilöllisyystietoja ihmiseltä, joka on selvästi riittävän vanha ostamaan savukkeet, mutta saattaa ehkä olla alle 30-vuotias. Siis anteeksi mitä?

Näitä tilanteita on itsellä ollut pari kappaletta. Ensimmäisellä kerralla minulle todellakin kieltäydyttiin myymästä. Molemmilla kerroilla paperien tivaaja on ollut minua sen verran nuorempi, että olisi voinut luultavasti olla lapseni.

Ajattelin kolmannella kerralla (mikäli sellainen jumalaton onnenpotku kohdalleni vielä osuu) kokeilla kepillä jäätä ja pyytää ystäväni neuvojen mukaan kauppiaan paikalle selvittämään tilannetta.

Haluan ehdottomasti tietää mihin lakiin tämä papereiden tivaaminen perustuu ja epäilläänkö minun olevan alaikäinen.
Mikäli minua ei epäillä alaikäiseksi, niin oletan kaupan myyvän minulle savukkeet kuten kuuluukin.
Jos minua taas epäillään alaikäiseksi, niin oletan heidän myös soittavan paikalle poliisit, koska aion aivan kohta lähteä liikkeelle kaupan parkkipaikalla olevalla autolla. Autolla, johon alaikäisenä minulla tuskin olisi ajo-oikeutta.
Haluan myös tietää, miten kauppa on turvannut minun selustani, jos minä luovutan täysin ventovieraalle henkilölle maksukortin sekä henkilötietoni. Onko henkilön taustat tarkastettu eikä hänellä ole rikosrekisteriä ja luottotiedot kunnossa?
Minun rikosrekisterini ja luottotietoni eivät tietysti liity asiaan millään tavalla, koska asiakas on kuningas.

Minulle on lisäksi lapsesta asti opetettu, ettei niitä henkilöturvatunnuksia jaella kenelle tahansa. Mistä noista kaikenmaailman teinihörhöistä ja muista lähiöäideistä tietää mitä ne niillä tiedoilla tekevät.
Ja jos ei kauppiaskaan tiedä, niin mistä minä voisin tietää?

Kyllä sapettaa.

Majakatkin muuten suljetaan yleisöltä, koska hätäpoistumistiet puuttuvat. Taitaa ne muuten puuttua lentokoneista ja ruotsinlaivoistakin. Ainakin määrätyissä tilanteissa.

Osaan minäkin nillittää. Tai ainakin luulen niin.