Kävin tänään istumassa mummoni luona vanhainkodissa läheisteni kanssa. Istuimme huoneessa yli kaksi tuntia juttelemassa keskenämme ja myös mummon kanssa. Vaikka mummo ei tainnut enää valtaosaa puheistamme ymmärtääkään saatika puhua mitään. Meille se oli kuitenkin tärkeä osa prosessia. Ja sen minkä mummo kuuli ja ymmärsi, se oli varmasti tärkeää hänellekin. Ymmärtää, että me ymmärrämme mitä on todennäköisesti tapahtumassa.
Tilanne itsessään oli miellyttävä. Muistelimme menneitä, vanhoja tuttuja ja tapahtumia. Hoitajia tuli ja meni, hoitajista näki, että mummomme oli ollut ja oli heille edelleen rakas asukas. Yksi hoitajista oli tullut vapaa-ajallaan piipahtamaan vanhainkodissa lapsensa kanssa. Tätini kertoi, että kävivät siellä usein. Lapsi oli kova juttelemaan ja vanhukset tykkäsivät aurinkoisesta pojasta.
Juttelimme mummon asenteesta elämään ja siitä miten mummo on elänyt näin vanhaksi. Mummo on toki aina ollut perusterve ja touhunnut paljon. Kulkenut päivittäin kävelyillä, mutta ennen kaikkea omannut sinnikkään ja positiivisen asenteen. Mummo ei ole koskaan antanut periksi eikä mielellään huolinut apua. Eikä koskaan lakannut uskomasta mihinkään eikä keneenkään. Oli kyse sitten mistä tahansa, niin Jumalaan uskovana kristittynä, mummoni on ainakin minun mielessäni onnistunut siinä, missä moni kristitty ei ole onnistunut. Nimittäin löytämään sen tärkeimmän asian, jonka voisi kuvitella Jumalan sanassa olevan oleellisinta - rakastaa ja olla tuomitsematta. Mummo ei tuominnut ketään eikä mitään. Ei homoliittoja, ei huumeongelmaisia, ei laitapuolenkulkijoita, ei eri kansakuntia, ei eri uskontoja. Mummo ei myöskään koskaan tuputtanut omaa uskoaan kenellekään. Mummon usko näkyi meille vain kirjeiden ja korttien loppuun kirjoitettuina sanoina "Siunausta". Meille mummo teki parhaat lihapullat ja oli mummo.
Kun ukki kuoli, mummo soitti minulle kertoakseen asiasta. Puhelun läpi kuuli surun, mutta myös rauhan siitä, että ukki on nukkunut pois, koska nyt oli ukin aika ja näin oli tarkoitettu. Varmasti mummo suri ukin lähtöä, mutta sen jälkeen mummon arki jatkui yhtä uutterana ja positiivisena kuten sitäkin ennen lisättynä säännöllisillä vierailuilla ukin haudalla.
Nyt kuitenkin mummon aika näyttää tulleen. Tätini sanoi, että mummo oli jo aiemmin hänelle sanonut, että olisi valmis lähtemään. Mutta koska mummo ei ole koskaan halunnut olla kenellekään vaivaksi ja uskoi vankasti siihen, että kaikella on tarkoituksensa, oli mummo kiireesti lisännyt, ettei hänellä toki ole kiire, että on varmasti muita enemmän kiireisiä, hän joutaa kyllä odottamaan vuoroaan. Se tulee sitten kun tulee. Sitten kun hänen aikansa on.
Kotiin ajellessa mietin, miten nyky-yhteiskunta on täysin vinksallaan. Eri uskontokunnat markkinoivat itseään ainoana oikeana tapana uskoa Jumalaan ja harjoittaa oikeanlaista uskomista. Kirkko on kokenut dramaattista inflaatiota - suurin osa ihmisistä kuulunee kirkkoon lähinnä kirkkohäiden, ripillepääsyn, ristiäisten ja tavan takia.
Suuri osa maailman sodista ja terrorismista tapahtuu uskonnon nimissä. Ymmärrän täysin ihmisiä, joille uskonto on jo sanana kirosana. Niin olisi minullekin ilman mummoani. Mummo sentään on saanut istutettua minuun pienen toivon kipinän siitä, että meidän mummon kaltaisia aarteita on tuolla enemmänkin. Jossain. Piilossa.
Jos taivas on olemassa, meidän mummolle on varmasti siellä paikka.
Laskusuhdanteen ja sarkasmin kirvoittamaa pohdintaa. Naisen, äidin, suomenkansalaisen tilitystä elämän arjesta. Satiiria, kritiikkiä, suomalaista sisua. Kiukkua, kannanottoja ja hulvatonta (tai huonoa) huumoria. Ajatuksia ja tunteita elämästä. Rehellisesti ja aidosti.
maanantai 1. huhtikuuta 2013
sunnuntai 31. maaliskuuta 2013
Facebook ja antaa kaikkien kukkien rehottaa?
Vaihdoimme eilen tuttavan kanssa muutaman kommentin ihmisten Facebook-käyttäytymisestä. Facebookissa tietysti, mutta privaatisti.
Oli jotenkin lohduttavaa huomata, että niinkin tasapainoisen oloista ja rauhallista ihmistä näytti ärsyttävän kutakuinkin samantyyliset asiat. Minä kun olen kärvistellyt tuskissani ajatellessani olevani täysin joustamaton ja vähintäänkin epäsosiaalinen takakireä kuumakalle ajatuksineni.
Tämä ärtymykseni pääsi kliimaksiin, kun minua viisaampien mediavaikuttajaksikin noteeraama henkilö, jota seurasin, onnistui alle 6h sisällä päivittämään statuksensa 9 kertaa ja vielä yhden kuvapäivityksen bonuksena. Koko päivään mahtui 15 päivitystä. Eikä päivitysten sisältö ollut kovinkaan tähdellistä. Ainakaan minulle. Hänelle saattoi toki ollakin. Koko päiväni meni pilalle ja jouduin äkkiä perumaan henkilön seuraamisen naamiksessa. Tunsin asiasta jonkinasteista helpotusta ja jopa vahingoniloa. Siitäs sai saakeli. Kiukkukin alkoi lieventyä. Johtui myös varmaan siitä, että niiden loputtomien päivitysten tulva etusivulleni loppui. Luojan kiitos.
Seuraavaan jonkinasteiseen emämunaukseen ja kirjoittamattomaan fb-etikettivirheeseen törmäsin taas hyvin pian. Likimain tuntematon henkilö julistaa seinällään, joka myös valitettavasti näkyy minullekin, läheisensä tekevän kuolemaa. Erittäin valitettavaa toki. Tästä seurasi odotettavissa oleva voima- ja jaxuhaliryöppy alle kymmeneltä. Todellakin vain alle kymmeneltä. Loput henkilön yli tuhannesta tuttavasta luultavasti kokivat tilanteen kiusalliseksi tai olivat jo ignooranneet henkilön päivitykset. Seuraavana päivänä sama henkilö sujuvasti päivitteli jo aivan muita arkipäivän asioita. Että niin rankka case.
Olen minäkin kämmännyt päivityksissäni ja möläyttänyt mitä sattuu. Niin luultavasti on suurin osa meistä, jotka olemme sosiaalista mediaa reippaalla kädellä käyttäneet. Rapatessa joskus roiskuu ja se on ihan normaalia. Mutta että jatkuvasti? Onneksi voin valita kenen päivityksiä etusivullani katselen. Näin suosittelen muitakin tekemään, jos alkaa liikaa sieppaamaan.
Kaiken tämän itsekseni harjoittamani jupinan keskellä kuitenkin tajusin yhtäkkiä, että ehkä tuo mediavaikuttajakin, joka on luultavasti hyvin tehtäviinsä koulutettu ja omistaa komean ansioluettelon, on kuitenkin jäänyt paitsi kehityksen pyörästä sosiaalisen median osalta. Ehkä kansalaisopisto on oikeasti totuuden jäljillä tarjotessaan Facebook-kursseja aikuisille. Vähän niinku manuaalin lukeminen ennen laitteen käyttöönottoa? Kyllä mä suosittelisin.

perjantai 29. maaliskuuta 2013
Byhyy + terkkuja Köyliöön
Epäonniset satakuntalaiset ovat saaneet kärsittäväkseen melkoisen vitsauksen susilauman muodossa. Oletettavasti keskiverto metsästäjää älykkäämmistä susista koostuva lauma on jallittanut alueen jahtikeisareita mennen tullen. Viimeisenä lauman taidonnäytteenä voitaneen pitää katoamista kuin pieru Saharaan kaatoluvan astuttua voimaan 15.3.2013. Eilen saimme kuulla jahdin päättyneen tuloksettomana.
Summa summarum - sudet eivät saa olla pihassa, mutta metsässäkään ei ole hyvä.
Pahantuulisia ja itkuisia metsästäjiä on vilissyt paikallismediassa Satakunnassa. Jopa Yle noteerasi näiden neitokaisten porun kuvilla varustetun artikkelin muodossa.
Ooooookke. Eli siis ensin oli ongelmana, että reilun vuoden aikana on tehty 856 susihavaintoa, joista 248kpl alle 100m asutusta rakennuksesta. Näkö- ja jälkihavaintoja on. Hitto vie, silti ei kellään edelleenkään taida olla valokuvaa yhdestäkään pihasudesta? Naapurin karvaperseestä, ylinopeutta 120km/h ohi ajaneen auton rekkarista ja ties mistä kyllä ehditään napata kuva, mutta ei pihassa pyörivistä susista. Ei, vaikka nykyään joka tädillä ja sedällä ja akvaariokalallakin on luuri, jolla saa kuvaa ja videota vaikka päällään seisten. Sudet eivät ehkä jostain syystä tallennu kameraan? Voisko olla niin?
Lupa siis saatiin yhdelle sudelle, joka piti ampua pihapiiristä tai sen välittömästä läheisyydestä. Kuulostaa järkevältä. Häirikkösuden poistamisestahan nyt on kyse eikä mistään hupiräiskinnästä, jossa äijät painaa lippikset väärinpäin mettässä kirkuen moottorikelkkojen kanssa. Kaksi viikkoa meni eikä yksikään susi tullut pihaan. Eikun anteeksi - jäljet oli nähty kerran 70m päässä asutuksesta. Vuan suattoihan tua olla kettukii... tai naapurin Moppe.
Niin tai näin, kaatolupa alkoi umpeutua ja alkoi yhtäkkiä karmea poru metsään kärrätyistä sian raadoista. Ihme ja kumma, että sellaset ilmestyy kuvaan jahdin loppumetreillä. Tai huomataan juuri loppumetreillä.
Yle.fi:n jutussakin esiintynyt Jari Kallio oli etunenässä metsästysseuran puheenjohtajana tekemässä rikosilmoitusta, kun jahtia on häiritty ja sudet houkuteltu metsään. Mikäköhän on rikosnimike - paha mieli? Maanomistaja rikosilmoituksen varmaan voikin tehdä, jos haaska on luvaton, mutta metsästysseuralle asia tuskin suoranaisesti kuuluu. Oman osansa reklamoinnista oli saanut myös jahdin keskelle eksynyt hiihtäjä. Ehkä hänenkin toimensa tutkitaan. Tiedä mikä suojeluagentti sekin ollut... Koittanut vaan hämätä hiihtovarusteilla...
Summa summarum - sudet eivät saa olla pihassa, mutta metsässäkään ei ole hyvä.
Sianraadoista tietysti metsästäjät syyttivät sudensuojelijoita. Tämä on ihan selviö. Siellä on kaupunkilashipit Metsästäjä-lehdestä ammennetun adrenaliinin voimalla kammenneet puolimetrisessä hangessa satoja kiloja sianruhoa keskelle metsää. Ehdottaisinkin, että jatkossa paikalliset metsästäjät rekrytoisivat näistä luonnonoikuiksikin tunnistettavista hipeistä itselleen jahteihin apuvoimia. Eikun hippiplikat juoksemaan hangessa sudet kiinni ja mojauttavat nyrkillä hukat tajuttomaksi ja kantavat selässään mettästä pois. Säästyy pojilta panokset ja moottorikelkoista menovesi. Grillailkaa vaan jahtimajalla makkaraa, ottakaa olutta ja antakaa kaupunkilaishippien käydä hoitamassa miesten hommat.
Ehdottaisinkin tähän loppuun pientä Watergate-hengen mukaista veikkausta - onko lopputulos Köyliön susien suhteen:
a) Koko koirasusilauma on noussut siivilleen ja lentänyt Venäjälle, josta se on tullutkin. Mokomat raivotautiset piskit.
b) Susien suojelijat ovat tappaneet koko susilauman, mutta lavastavat nyt metsästäjiä syyllisiksi.
c) Metsästäjät ovat tappaneet koko susilauman, mutta esittävät joutuneensa ilkivallan uhreiksi ja suojelijoiden lavastavan heitä.
d) RKTL on tullut paikalle ja pakannut koko lauman autoonsa ja piilottelevat nyt niitä toimistojensa pöytälaatikoissa.
e) Ähtäri, Ranua ja Korkeasaari ovat hakeneet sudet pois pelätessään kiinnijäämistä laittomista siirtoistutuksista ja geenimanipuloivat paraikaa susien dna:ta.
f) Susiongelmaa ei alueella ole alunperin väitetyssä mittakaavassa ollutkaan.
sunnuntai 24. maaliskuuta 2013
Tuomittu saarnamies Lind
Kun Taajamasusi ry:n leirissä alkoivat mennä puurot ja vellit sekaisin, yhdistyksen omissa tiedotteissa puhuttiin ristiin rastiin mitä sattuu sekä Turun Sanomien yleisönosastolle alkoi ilmestyä tavallisten kansalaisten kirjoituksia, joissa vaadittiin susihysterian lietsomisen lopettamista, lisäsi Taajamasusien yhteistyökumppani Itä-Suomen ihme Marko Lind yhdistyksensä kanssa pökköä pesään.
Suurpedot ja Luonto ry kuulostaa oikein asialliselta yhdistyksen nimeltä. Suurpedot ovat osa luontoa. Vilkaisu yhdistyksen kotisivuille kuitenkin luo heti jo etusivulla vision verkkokalvoille erittäin maanisella tavalla operoivasta puulaakista. Osaan onneksi suunnata heti oikean asian kimppuun. Kuten epäilinkin, yhdistyksen viimeinen kampanjarykäisy alittaa kaikki matalimmatkin maahankaivetut rimat. Jollen tietäisi Lindin taustaa, voisin kuvitella päätyneeni hivenen vinksahtaneen uskonlahkon sivuille: KAMPANJA.
Susien suojelua puoltavien ja susien puolesta puhuvien ihmisten nimittäminen "kampanjan" virallisessa mainoksessa Eko-Terroristeiksi, valheiden levittäjiksi, juoruakoiksi, antaa kuvan täysin asiattomasta toiminnasta. Koko kampanja itsessään on jo hyvin kyseenalainen.
Yhdistyksen toiminta vaikuttaa Taajamasusi ry:nkin toimintaa hullummalta, joten erittäin lyhyt annos riittää ja poistun sujuvasti järkevämmille vesille.
Marko Lind yhdistyksen puheenjohtajana sen sijaan haluaa näkyä ja kuulua nimenomaan omalla nimellään. Jopa niin paljon, että hänestä on erittäin helppo löytää huikeat määrät tietoa kohtuullisen nopeallakin etsinnällä.
Lind on saarnamies. Itse itsensä saarnamieheksi nostama Jumalaa kumartava herrasmies Imatran lähiöstä. Rivitalossa asuva ja erittäin paljon CAPS LOCK-PÄÄLLÄ KIRJOITTAVA. Lindin tajunnanvirran tuotoksiin pääsee tutustumaan saarnamiehen blogissa sekä esimerkiksi Youtubesta löytyvistä haastatteluissa jossa Lind kertoo elämänvaiheistaan mm.Konnunsuon vankilan asukkaana.
Lind on ollut mukana monessa. Jumalan Seurakunta Imatraa aloitellessaan Lind julisti paikallislehdelle herätysliikkeiden ja kirkkokuntien valehtelevan. Usko omaan ylivertaisuuteen vaikuttaa olevan järkkymätön. Mukana kunnallispoliitikassakin Lind ehti olla nauttien luottamustehtävistä varavaltuutettuna sekä sosiaali- ja terveyslautakunnan jäsenenä kunnes sai tuomion törkeästä petoksesta helmikuussa 2008. Asiasta uutisoi mm. Iltasanomat. Keväällä 2011 Lind kertoi, ettei aio enää lähteä mukaan politiikkaan. 2012 kunnallisvaalien lähestyessä Lind oli taas lämpenemässä mukaan kilpaan, kertoi Imatralainen. Kunnallisvaaliviivalle Lind ei näytä kuitenkaan päätyneen, mikä lienee hyvä asia.
Lindin ympärillä leijuva negatiivinen leima ei silti ota laantuakseen, sillä Lindin luotsaaman yhdistyksen tuore kampanja on poikinut useita yhteydenottoja poliisiin.

Tunnisteet:
eko-terroristi,
imatra,
jumalan seurakunta imatra,
kunnallisvaalit,
lahko,
marko lind,
politiikka,
saarnamies,
suurpedot ja luonto,
taajamasusi,
törkeä petos,
uskonlahko
torstai 14. maaliskuuta 2013
Taajamasusi ry:n valheiden jatkuva polku
Taajamasusi ry julkaisi adressissaan kommentin 13.3.2012, joka oli sisällöltään seuraavanlainen:
Taajamasusi-yhdistystä lyötiin kovasti Iltalehdessä, Iltasanomissa, Nelosen uutisissa ja vieläpä kuoroon liittyi ministeri Ville Niinistö omassa Facebook-profiilissaan - ihmetteli, että eikö yhdistykselle riitä susien vastustaminen, pitääkö kotkiakin vielä vastustaa... Uutisessa viitattiin siihen, että koju tuhopoltettiin, koska Taajamasusi-yhdistys kertoi paikan osoitteen ja julkaisi kuvia siitä omilla nettisivuillaan.
Sen lisäksi, että paikkatiedot raatoruokintapaikasta olivat julkisia jo eläinlääkärin luvan perusteella voi ihmetellä paria muuta juttua:
1. Loppuuko nyt kotkatutkimus siihen, että koju poltettiin - eivätkö kotkaharrastajat osaa rakentaa tarvittaessa uutta kojua?
2. Eivätkö kotkanruokkijat olisi voineet rakentaa ruokkimisalustaa ylemmäs niin että linnut olisivat päässeet haaskalle mutta sudet eivät.
3. Olisivat voineet rakentaa haaskan ympärille vaikka sähköisen petoaidan sen sijaan että kaikkien lähikuntien asukkaiden pitäisi rakentaa petoaidat talojensa ympärille. Linnut olisivat edelleen päässeet ruokailemaan.
4. WWF:n merikotkatyöryhmän mukaan nykyisin merikotkakanta selviää jo ilman talviruokintaa eikä isoimpien ruokintapaikkojen ylläpitämistä enää suositella.
5. Taajamasusi-yhdistystä syytettiin Facebookin susiensuojelyryhmissä kojun polttamisesta - olisivatkohan perheenäidit tosiaan lähteneet moottorikelkoilla polttamaan kojuja?
6. Taajamasusi-yhdistyksellä ei ollut mitään syytä tuhota kojua, koska jo alkuvuodesta saatiin kuulla maanomistajalta, että ruokintapaikka loppuu sen takia, että siellä käy pääasiassa korppeja ja variksia, joiden ei toivota erityisesti lisääntyvän maatilan alueella.
7. Ovatkohan itse käyneet polttamassa kojun sen jälkeen kun siihen tullut purkukehoitus?
8. Onko susien suojelupuolella keinot ja argumentit loppuneet? Kokevatko olevansa niin pahasti alakynnessä, että tällaisilla raukkamaisilla keinolla pyritään tahraamaan vastapuolen maine?
Hetkinen, hetkinen. Pakostikin alkaa hymyilyttämään tämän luettuani. Perehdytäänpä taas näihin tuulesta temmattuihin väitteisiin vähän paremmin.
Yläneellä vasta tuhopoltettun kotkien ruokintapaikan piilokojun omistaja Jorma Kirjonen vastasi asiaan omasta puolestaan hyvin pontevasti:
- Uutta koppia ei alueelle enää rakenneta, koska sopimus umpeutuu kauden päätteeksi.
On typerää syyttää meitä oman kopin polttamisesta, kun kotkatutkimus oli meneillään.
Jos taajamasusi yhdistys on muka syytön kopin polttoon, niin he voisivat auttaa poliisia löytämään nämä kaksi moottorikelkkamiestä jo pelkästään oman maineensa puhdistamiseksi.
Maan omistaja ei suinkaan antanut kieltoa varislintujen takia, joita aina käy haaskoilla runsaasti kotkien lisäksi, vaan sen takia, kun ko yhdistys painosti massiivisesti.
On selvää, kun siirrän ruokinnan ensi kaudella uuteen turvalliseen paikkaan, niin moisella yhdistyksellä ei ole mitään asiaa niihin maisemiin."
Siihen nähden, että Taajamasusi ry tuntuu tietävän hyvinkin, kuinka paljon lihaa linnuille syötetään, tuntuu oudolta heidän ehdotuksena syöttötelineen rakentamisesta. Tanssilavan kokoinen rakennelma 3m korkeuteen? Nosturi paikalle, jolla nostetaan 300kg painoiset ruhot linnuille? Niin korkealle, etteivät petoeläimet sinne pääsisi. Sitten tulisi joku ja tuikkaisi sen tuleen. Vai oliko tämä kuitenkin kultainen kädenojennus ja ehdotus lähentyä ja alkaa tehdä yhteistyötä? Talkoilla ja yhdessä eteenpäin? Hienoa, jos niin oli!
Keväällä 2012 Nousiaisten ja Yläneen rajalla Rautsuolla käytiin ulkopuolisten toimesta tuhoamassa piilokoju sekä Korkeasaaren eläintarhan omistama häkki. Tämä vielä sen jälkeen, kun lintujen ruokinta oli jo lopetettu. Tähän paikkaan oli myös käyty asentamassa metsästäjien toimesta riistakamera, jossa olikin havaittu joitain susia käyvän haaskoilla. Kuvat päätyivät luonnollisesti Taajamasusi ry:n sivuille.
Vaikka vastakkainasettelu ei aina ole hedelmällistä keskustelun kannalta, niin en malta olla toteamatta, että yksittäinen kotkienruokintapaikka, josta lähimpään taloon on 3km, ei varmasti vedä vertoja niille sadoille peurojen ruokintapaikoille, joita metsästäjät ylläpitävät huomattavan paljon lähempänä asutusta. On paljon erikoisempaa, ettei Taajamasusi ry:llä ole mitään mielenkiintoa puuttua näihin. Onhan kyse kuitenkin suden ensisijaisesta ravinnosta, joka tarkoituksella ja metsästäjien omaa laiskuutta ja mukavuudenhalua houkutellaan lähelle ihmisasutusta läpi Varsinais-Suomen, Satakunnan ja itseasiassa läpi koko maan.
Tätä ihmetteli myös Isosuon kotkanruokintapaikan maanomistaja.
Täytyy kuitenkin muistaa, etteivät kaikki pelkää susia. Eivät kaikki ihmiset halua eivätkä tarvitse petoaitoja pihojensa ympärille. Taajamasusi ry:n adressin on käynyt allekirjoittamassa 1910 ihmistä. Se on aika vähän huomioiden koko Suomen 5,5 miljoonan ihmisen populaation. Se on hemmetin vähän huomioiden Varsinais-Suomen asukasmäärän, jossa on n.460 tuhatta asukasta. Pelkästään Nousiaisissa on asukkaita n. 4800 ja Mynämäellä n.8000. Taajamasusi ry:n Facebook-sivuilla "tykkääjiä" on peräti 95kpl.
Yhdistyksen jäsenmäärää ei ole ilmoitettu. Kovin suuri sekään tuskin on.
tiistai 12. maaliskuuta 2013
ÄHTÄRIN ELÄINTARHAN SÄHKÖPOSTI TAAJAMASUSI RY:LLE
Ähtärin Eläintarhan intendentti Mauno Seppäkoski kirjoitti Taamasusi ry:lle muutama viikko takaperin kirjeen katkaistakseen vahingollisilta huhuilta siivet. Valitettavasti tämä kirje ei Taajamasusi ry:n kautta koskaan päätynyt julkisuuteen.
--------------------------------------------------------------------------------
Parahin Taajamasusi järjestö.
Tämä on tätä minun työhöni liittyvää ns. ylimääräistä työtä.
Mutta teen tätä mielelläni ainoastaan sen vuoksi, että myös median edustajat saavat oikeaa tietoa eläinpuistomme toiminnasta ja saadaan samalla katkaistua huhuilta siivet.
Me eläinpuistojen ja tarhojen edustajat olemme ehkä itse hieman vaikuttaneet kansalaisten tietämättömyyteen miten eläintarhat toimivat. Alkuaikoina eläintarhoista ei ole kerrottu, että eläimiä kuolee ja lopetetaan aivan kuten luonnossakin. On ilmeisesti pelätty herkkien ihmisten ja varsinkin aktivistien kannanottoa miksi niitä lopetetaan. Mutta nyt on eletty jo 15 vuotta avointa tiedottamisen linjaa.
Lähetän teille vähän historiaa eläinpuistomme susien alkuperästä.
Lähetän tietysti myös teille Taajamasudelle tiedot tämän sähköpostin liitteenä tässä yhteydessä Eläinpuistomme sivuilla olevista pitonormeista.
- Mutta turha on antaa luettavaksi susitilastoja tai muidenkaan eläinten raportteja henkilöille jotka haluavat tulkita niitä kuitenkin väärin.
- Tietysti annamme pyydettäessä tilastoja viranomaisten käyttöön.
Taajamasuden juttuihin mennäkseni
- Esim. 2000 luvulla Korkeasaarta koskeva juttu on mielenkiintoinen koska tiedän, että Korkeasaaressa on vuonna 1977 lopetettu viimeiset sudet.
- Ähtärissä oli kerrottu 2009 olevan 36 sutta, mutta viime vuonna 9. Mutta 36 sutta vuonna 2009 on täysin vastuuttomasti heitetty. Ähtärissä Ei ole koskaan ollut yhtä aikaa tuollaisia määriä. . Haluaisin keskustella tuon henkilön kanssa joka tuollaisia väittää.
- Jo pelkkä susien voimakas hierarkia pitää huolen siitä että noin suuri susilauma yleensä voisi pysyä hengissä eläinpuistomme oloissa ja kasvaa noin suureksi. Ja entäpä mitä sitten vaikka meillä olisi tai syntysi kuinka paljon susia tahansa , niin emme voisi niitä siirrellä mihin tahansa.
- Ylimääräiset sudet joita ei voida siirtää toisiin tarhoihin yksinkertaisesti lopetetaan.
- Tällä hetkellä oleva ainoa susipari on vuodesta 2004 lähtien ollut yksi ainoa lisääntyvä pari.( Pari on lähtöisin Riiga Zoo ja Höör Djurpark tarhoilta). Uroksella on käytössä implantti eli ehkäisykapseli nahan alla koska pentujen tuloa säännöstellään. Jos ehkäisy jostain syystä pettää, niin pennut lopetetaan välittömästi niiden synnyttyä.
- Lisäksi meillä olevassa 6 suden laumassa olevat urokset on leikattu (vasectomia). Siementiehyet on katkaistu. Lopetetut ja itsestäänkin kuolleet sudet ovat kaikki kantakirjoissa joita ylläpitää koordinaattori Kolmårdenissa.
- Olen eläinpuistomme eläinkokoelman ylläpitäjä. En ole saanut susien suhteen mitään kyselyä Taajamasuden toimesta.
- Jotta ei tarvitse perusteettomasti heitellä lukuja, niin ottakaa Taajamasudesta yhteyttä Ähtäriin , niin saatte minulta oikeaa tietoa meidän Eläinpuistomme toiminnasta ja sitä kautta susiemme oikeista määristä.
- Sekä lisäksi vielä Ähtärin Eläinpuistossa ei ole koskaan susille asennettu pantoja. Kuten jutussa mainitaan.
- Järjestimme viime kevät-talvella ison informaatiotilaisuuden Eläinpuistomme susitarhalla medialle josta oli kutsu mennyt kymmenille median edustajille. Myös Turun alueen lehtiä oli kutsuttuna. Paikalla oli kiinnostuneita lähinnä muutama maakuntalehti lähi alueelta. Ei näytä suuresti kiinnostavan susista kerrottava oikea tieto siitä miten Eläinpuistomme toimii. Lopetimme tuolloin ylimääräisiä susia. Ne olivat vammautuneet voimakkaan laumakäyttäytymisen vuoksi.
- Toivotankin nyt Taajamasuden ja kaikki siellä tällä hetkellä Suomen pahimmalla huhualueella Varsinais-Suomessa ja myös kotiseutuni Satakunnassa susista kiinnostuneet edustajat Ähtäriin tutustumaan toimintaamme.
- Olen itse myös valmis tulemaan sinne Varsinais-Suomeen kertomaan Eläinpuistomme toiminnasta. Se edellyttää tietysti , että matka - ja luentopalkkiot ym. maksaa tässä tapauksessa –Taajamasusi- .
Parhain yhteistyöterveisin
Ähtärin Eläinpuisto Oy / Ähtäri Zoo Finland
Intendentti /Zoo Director
Mauno Seppäkoski
Animal Collections Department Superior
mauno,seppakoski@ahtarinelainpuisto.fi
phone + 358 (0) 400 267393

SUDEN HISTORIA ÄHTÄRISSÄ
Sain tilaisuuden tuoda muidenkin luettavaksi tietoa Ähtärin eläintarhan susista; niiden historiasta, käyttäytymisestä, lauman muodostumisesta ja vaistojen kehittymisestä aina aivan syntymästä asti. Ehdottomasti tutustumisen arvoista.
Kiitos Ähtärin Eläinpuisto Oy ja Mauno Seppäkoski!
"SUDEN HISTORIA ÄHTÄRISSÄ
ELÄINPUISTON SUDET
Susi, tuo alkukantainen, pelätty aina yhä konflikteja ja keskustelua aiheuttava eläin on yksi kaikkein laajimmalle levinneisyysalueelle levinnyt laji maapallolla.
Susi on kuulunut Eläinpuistomme eläinkokoelmaan aivan alkuvaiheesta asti. Sudet on luokiteltu 32 alalajiin johon meidän Skandinaavinen susikin kuuluu. Se on aina säilyttänyt sille jo ammoisina aikoina muodostuneen roolin ” Iso paha susi”. Se tuli esiin aikoinaan muun muassa uudemmassa versiossa 1800 luvulta peräisin olevassa Grimmin veljesten Punahilkka sadussakin . Susi on muutakin kuin iso paha hukka.
Eläinpuistossamme on 40 vuoden aikana seurattu ja tutkittu miten susi käyttäytyy ja miten sosiaalista elämää se elää.
Ensimmäiset Ähtäriin siirretyt sudet olivat toisen polven tarhasusia. Niiden vanhemmat olivat alkujaan Inarista Lemmenjoelta.
Tuolloin susi oli vielä vahvasti vainottu ja 1960 luvulla maastamme hävitetty melkeinpä kokonaan.
Niinpä tuohon aikaan Inarista v.1963 löytynyt sudenpesä sanottiin olevan viimeinen Suomessa oleva susipesä
Silloin jo tunnettu Erkki Pulliainen joka oli susitutkijana Sallassa perustamallaan Värriön koeasemalla otti nuo ns. viimeiset sudenpennut hoitoonsa. Hän hoiti ja tutki pitkään noiden susien käyttäytymistä Helsingissä Viikin koeaseman tiloissa. Nuo kesyyntyneet sudet aikanaan siirrettiin Tampereen Eläintarhaan. Noista susista Erkki Pulliainen sai nimensä ”Susi” Pulliainen.
Nämä Inarin sudet ovat olleet muodostamassa Suomen ja Ruotsin eläintarhojen kannan puhdasta perimää.
Susien saapuminen eläinpuistoon oli alkuvaiheen mielenkiintoisempia tapahtumia. Tuolloin 1972 elokuussa Tampereen eläintarha ilmoitti toimintansa lopettamisesta, että heidän susille pitäisi löytyä uusi sijoituskohde ja ne tulisi noutaa loppuvuoteen mennessä. Kolme Inarin susista periytynyttä naarasta siirtyi Ähtäriin mielenkiintoisen matkan jälkeen. Sudet siirrettiin aluksi väliaikaisiin tiloihin, kunnes keväällä 1973 ne pääsivät uusiin sen ajan pitovaatimusten mukaiseen tarhaan. Katsojalle oli aivan uutta, että eläintarhassa esiteltävät sudet esitellään tiloissa joissa ne voivat piiloutua yleisöltä. ” Tee hukkareissu Ähtäriin” oli tuolloin mainoslause joka ei kuitenkaan tarkoittanut etteikö susista jotkut olisivat olleet aina nähtävillä piiloutumisesta huolimatta.
Kesällä 1975 yksi naaraista siirrettiin Ruotsiin Skånen eläinpuistoon josta saatiin tilalle nuori uros. Seuraavan kevät-talven huumassa uusi uros kiinnostui naaraista niin, että kevään tullen syntyi ensimmäiset pennut. Näin alkoi susien elämä Ähtärin eläinpuistossa.
Sen jälkeen on Ähtärissä syntyneitä susia siirretty eri eläintarhojen välillä lähinnä pohjoismaissa. Uutta perimää Ähtäriin on tuotu esim.eläintarhoista Lyckselestä,ja Kolmårdenista ja Boråsista Ruotsista ja Riikasta Latviasta.
Eläinten lisääntymistä elintarhoissa ohjaillaan koordinaattorin johdolla. Kordinaattori on henkilö joka ylläpitää kantakirjaa lajista joka kuuluu hänen tehtäviinsä valvoa jokaisen susia pitävän eläintarhan susien kannan perimää.
Susien pidolle asetettavia vaatimuksia on lisätty tähän päivään mennessä viimeksi vuonna 2003.
Nyt kiinnitetään huomiota erityisesti eläinten virikkeelliseen toimintaympäristöön ja riittävän suuriin tiloihin. Sudella se tarkoittaa mahdollisuutta esim. toteuttaa lähinnä hallitsemista sekä reviirin puolustusta entistä paremmin. Kaivaa luolia ja piilottaa ruokansa joka on tärkeää erittäin hyvän hajuaistin omaavalle sudelle.
Eläintarhaeläinhoitajan ammattitutkinnon perusteiden uusiminen on korottanut hoitajan koulutuksen ammattitaidon tasoa. Erityisesti suden kohdalla se tarkoittaa syvällisempää perehtymistä sen käyttäytymiseen ja elinkaareen. Hoitajan tulee tunnistaa työssään poikkeuksellinen käyttäytyminen ja elekieli ja niiden muutokset. Elekieli on monipuolinen joka muodostuu naamanilmeistä, korvien asennosta, kehon ja hännän asennosta, liiketilasta sekä äänistä ja hajuista.
Koulutuksessa painotetaan asiakaspalvelua ja viestintää jotta eläintarhaeläinten hoitaja osaa työssään opettaa ja jakaa oikeaa tietoa eläimistä ja niiden elinympäristöstä eläintarhassa kävijöille.
Suden sosiaaliset ominaisuudet tulevat hyvin esiin laumassa joka on niiden perusta.
Lauman toimintakyvyn varmistamiseksi jokaisella sudella on oltava paikkansa arvojärjestyksessä. Pelisäännöt tulee kaikkien tuntea ja niitä noudattaa.
Eri kehityskaudet sudella on 2 viikon mittaisen sokean kauden jälkeen alkava 2-3 viikon siirtymäkausi jolloin susi alkaa liikkua ja hakea virikkeitä ympäristöstä.
Sosiaalistumisen kauden 3-7 viikon aikana syntyy mielleyhtymät ja oppiminen jotka jäävät vaikuttamaan pysyvästi.
Nuoruuskausi alkaa 8 viikolla jolloin syntyy arvojärjestys ja arvojärjestyksen kommunikointi elein ja hajuin.
Aggressiivisuus , hallitseminen ja reviiripuolustus. kehittyvät 12-18kk aikana jonka jälkeen susi saavuttaa täysi-ikäisyyden 22 kk. iässä
Susi voi elää tarhaoloissa 15 vuotta, mutta keskimääräinen ikä on kuitenkin 6 vuotta.
Ähtärin Eläinpuisto Oy / Ähtäri Zoo Finland
Intendentti /Zoo Director
Mauno Seppäkoski
Animal Collections Department Superior
mauno,seppakoski@ahtarinelainpuisto.fi
phone + 358 (0) 400 267393"

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)