Ihana kamala mykkäkoulu

Kuva: Ryan McGuire www.gratisography.com

Yhtäkkiä on somessa vilissyt paljon linkkejä - tuoreempia ja vanhempia - erilaisiin kirjoituksiin ja artikkeleihin mykkäkoulusta. Kuinka mykkäkoulua pitävä syyllistyy henkiseen väkivaltaan, harjoittaa kylmän harkittua pelottelua ja uhkailua. Jopa kiristystä. Mistä tämä nyt yhtäkkiä on noussut näin kuumaksi perunaksi? Mikä on näiden juttujen motiivi? Uhriutuminen?

Kun kammottava hiljainen diktaattori häärii henkisen väkivallan hekumassa, kärsii uhri suunniltaan peloista ja pelkää jättämistä, tuntee riittämättömyyttä. Ööööö...anteeksi mitä?

Onhan se varmaan ärsyttävää juu. Mutta ei kenelläkään käynyt mielessä, että ehkä sitä "mykkäkoululaista" ei vaan yksinkertaisesti huvita puhua?
Eikö ole enää olemassa oikeutta olla hiljaa?
Jos tietää, ettei tuleva keskustelu johda mihinkään hyvään,toinen kärttää jotain täysin epäoleellista ja jankuttaa typeriä juttujaan, niin onko olemassa joku hemmetin kansalaisvelvollisuus, että siihen keskusteluun täytyy osallistua? Halusi tai ei?

Yleensä jossain vaiheessa alkaa jo käyrä olla niin korkealla ja ärsytyskynnys matalalla, että täytyy saada jäsennellä ensin itsekin niitä asioita mielessään ennen avautumista. Silloin lienee paikallaan ottaa aikalisä. Ja olla sinnikkäästi hiljaa.

Parisuhteessa tämä ihmetyttää vielä normaalia enemmän. Jos mykkäkoululaisen uhria kumppanin hiljaisempi olemus niin pelottaa, pitäisikö itse tunnustaa heti kättelyssä, että kumppani on luultavasti jo lähtökohtaisesti itselle aika vääränlainen? Joku rupatteluun taipuvainen easygoing happy camper voisi olla passelimpi? Jos haluaa ferrarikyytiä ei pidä mennä traktorikauppaan ja päinvastoin?

Voisi tietysti hyvä myös olla näissä keskusteluissa ja ulostuloissa lähteä siitä, että määritellään se mykkäkoulu. Onko se täysi hiljaisuus, jossa ei vastata mitään edes kysyttäessä? Vai onko se vain sitä, että vastataan lyhyesti, yrmeästi ja pyritään pitämään kaikin keinoin kaikki ylimääräinen chitchattaily nollassa? Ollaan siis huonolla tuulella ja koitetaan viestittää toiselle, ettei kommunikointi nappaa? Kaipaan laatuaikaa itseni kanssa? Juttus ei mua nyt kiinnosta tippaakaan?

Itse ainakin usein suuttuessani valitsen hiljaisuuden. Ja ihan puhtaasti siitä syystä, ettei tulisi sanottua mitään täysin törkeää, jota saattaa (hyvin todennäköisesti) myöhemmin katua. Olisiko kuitenkin parempi sitten antaa tulla vaan kaikki asiattomuudet ja iskut vyön alle luukusta ulos juuri niinkuin ovat tullakseen? Voin kertoa, että kukaan vastapuolella olevista kuulijoista ei valitsisi jälkimmäistä. Ainakaan, jos asiaa kysyttäisiin jälkikäteen uudestaan.

Joskus taas vaan suurin osa kanssaihmisistä ärsyttää ilman sen suurempaa syytä ja haluan olla vain ja ainoastaan oman itseni loisteliaassa seurassa.

Enkä halua muuttua. En mennä henkisille kursseille etsimään kadotettua minuutta ja halailemaan ventovieraita. Pidän itsestäni tällaisena. Se lienee enemmänkin muiden ongelma, jos he eivät minusta pidä? Sekin kun on minulle täysin fine.

Kyllä se mykkäkouluksi nimitetty hiljaisuus voi joskus olla viisautta. Sellaista, joka on tarkoitettu nimenomaan suojelemaan kilpauhriutujien herkkää hipiää.

Took tu tö häänd. Vaikenen edelleen kuin muuri.

Sosiaalisia sirkushuveja

Kuva: Ryan McGuire www.gratisography.com

Kun ihmisten toimintaa sosiaalisissa ympyröissä seuraa hieman etäämmältä, näkee välillä enemmän. Näkee kokonaisuuden. Epämääräisen palapelin, jota jokainen yrittää kovalla kiireellä saada kasaan vain omasta näkövinkkelistään.
Kiireellä haalitaan etuisuuksia, viihdykkeitä ja kokemuksia, kuin monopolissa konsanaan. Ihmisten keskinäistä peliä muilla ihmisillä. Vaihtokauppaa.

Harva näyttää pysähtyvän kuuntelemaan ja katsomaan ympärilleen. Monia tuntuu ajavan jonkinasteinen ahneus ja minäkeskeisyys. Ymmärrettävää toki tavallaan ja sorrun siihen täysin itsekin. Joskus ja jossain määrin.

Suurin osa ihmisistä peilaa itseään muitten ihmisten kautta. Yleisen hyväksynnän hakemista, pisteiden keräämistä erinäisillä sanoilla ja teoilla. Vakuuttelua muilta, että olet tosi taitava ja paras. Vahvoin ja rohkein. Kaunein ja komein. Jatkuvaa kilpailua, ei tosin niinkään itsensä, vaan nimenomaan muiden kanssa.

Raja siitä, mikä on oikeasti tehty vain itselle ja mikä tehty muilta tavoitellun hyväksynnän takia, hämärtyy.

Kun sitä aikansa seuraa, tekee mieli vetäytyä pois siitä loputtomasta mökäshowsta. Kenelle se on edes tarkoitettu?

Bileissä on paras se, kuka huutaa kovimmin. Tai ainakin se huutaja kuvittelee niin ja näin se varmaan alussa onkin. Tarjoaahan hän sirkushuvia koko yleisölle. Muttei sirkuksessakaan kukaan halua loputtomiin olla. Paitsi se aplodeja tappiin asti odottava esiintyjä. Muut kyllästyvät siihen ennen pitkää.

Ensimmäisten joukossa huutoon kyllästyvä saa usein kateellisen-leiman otsaansa. Olisi itse halunnut saman huomion. Vai olisiko? Yleensä ajan saatossa muutkin pikkuhiljaa kyllästyvät ja punnukset tasaantuvat. Pelle etsii itselleen uuden viihdytettävän yleisön, joka jaksaa taas hetken aplodeerata.

Kaikenlaisia esiintyjiä varmasti tarvitaan. Heitä tarvitaan viihdyttäjinä, peileiksi muille, muistuttamaan siitä, mitä minä en halua olla tai mitä ehkä joku muu nimenomaan haluaa olla. He ehkä saavat provosoinnillaan houkuteltua muista ihmisistä esiin todellisia luonteenpiirteitä, mikä helpottaa minun tehtävääni määritellä muiden luonteita ja motiiveita. Auttaa ennakoimaan.
Ehkä hän onkin tietämättään minun koekaniinini? Lähetän hänet matkaan ja hän tekee työtä käskemättä. Testaa tajuamattaan kaikki ihmiset ja itsensä siinä ohessa. Minä vain kerään tiedon, jonka mukaan toimin. Priceless.

Minulta kysyttiin taannoin, onko mielestäni eräiden ihmisen käytös normaalia, huonoa itseluottamusta vai huomion hakua. Kysyjä oli pahoittanut hieman mieltään näiden ihmisten takia. Vastasin, että varmaan heille normaalia, mutta silti juurikin kaikkea tuota mitä kysyit.
Hän kysyi myös, miksei se minua ärsyttänyt. Totesin, että on helpottavaa jo tässä vaiheessa huomata henkilöiden todelliset luonteet, jottei pety myöhemmin. Eikä heidän typerä käytöksensä ole minun ongelmani vaan täysin heidän omansa. Enhän minä liity tilanteeseen. Minä vain katson etäältä ja arvioin.

Ainoa mikä harmitti kyseisessä tilanteessa oli se, että olisi ollut kiva viettää aikaa parempien tyyppien kanssa, mutta jouduinkin tyytymään niihin tollompiin. Mutta kukapa meistä olisi täydellinen.

Parempaa odottaessa.

Kuppi nurin ja uutta matoa koukkuun

Olen huomannut, että aika moni ihminen elää kovin seesteistä elämää. Se sama työ, sama puoliso ja vanhat kaverit ja tuttavat. Sellaista turvallista ja mukavaa. Suhteellisen vakaa talous ja sopivasti kulutusviihdykkeitä. Vähän reissataan ja autoon tehdään ne määräaikaishuollot ajallaan. Harrastukset on valkattu kuvioon sopiviksi ja paketti on mukavasti kasassa.

Miksei se vaan ole kaikkien juttu? Miksi juurikin ne jutut ahdistaa itseä? Tavallaan haluaa, muttei kuitenkaan missään nimessä halua? Tarkemmin kun ajattelee, niin ei missään nimessä halua!

Kun jotkut meistä vaan elää haasteista, jännityksestä, suurista tunteista ja jonkinasteisesta henkisestä masokismista. Jos menee liian mukavasti, niin siinä on jotain vikaa. Se ei tunnu aidolta elämältä. Tuntuu höttösiltä ja hepposilta kuorilta. Steriililtä. Epäaidoilta. Tylsältä. Kamalalta! Happi loppuu!

Toisaalta, jos menee hemmetin huonosti liian pitkään, niin ei sekään toki tavoittelemisen arvoista ole. Mutta juttu onkin siinä taistelemisessa ja itsensä haastamisessa. Kerta toisensa jälkeen pitää ottaa itsestään mittaa, että hitto vie, onko musta vielä tähänkin? Ja onhan musta. Useimmiten. Se on se sisäinen tuli, joka ajaa eteenpäin.

Harvemmin niinä helppoina onnistumisen hetkinä tulee tehtyä oivalluksia itsestä. Yleensä siellä aallonpohjassa on sitten pakko oivaltaa. Melankolia ja vaikeudet pakottavat raaputtamaan syvemmältä ja jotain sieltä aina löytyy. Vastoinkäymisissä tekee mainioita havaintoja myös muista ihmisistä. Kun homma käy hankalaksi, on oikeaa luonnettaan vaikea enää peitellä. Juurikin silloin löytää uusia nyansseja kaikesta. Jättää vanhoja juttuja taakse ja kääntää uusia sivuja. Hakee sen suunnan uudestaan perustuen niihin uusiin havaintoihin. Löytää ehkä oikeamman polun.

Vaikeudet vahvistaa ja raaka markkinatalous puhdistaa. Jyvät karsitaan akanoista ja sitä rataa. Koskee kaikkia elämän osa-alueita.

Sen verran vuosikymmenten varrella on tullut kuitenkin aikuistuttua, että jotain vähän pitkäkestoisempaa on täytynyt toki pyrkiä sietämään ja tekemään vastuullisia valintoja. Aina ei voi lähteä ovet paukkuen ja haistatella, vaikka mieli tekisi. On se parisuhde sekä lapsi, ja sitä duuniakin pitäis koittaa jaksaa tehdä. Ylipäätään sen arjen pitää kuitenkin pyöriä jotenkin päin, vaikka välillä hihat käryää niin, että olkapäitä alkaa kuumottaa ja kynnet ovat hiiltyneet mustiksi.

Se, että on vähän lyhytpinnainen, ei silti oikeuta pistämään läskiksi myös muitten elämää köykäsin perustein. Ei temperamenttiin vedoten voi käsiään pestä vastuusta.

Realismi on yleensä hyvin läsnä, kun on välillä kontannut syvällä. Ja noussut sieltä kerta toisensa jälkeen kuin parempikin Feenix tuhkasta. Joitain asioita on ollut pakko oppia. Jos ei muuten, niin vähintään kantapään kautta.

Paineensietokykyä on, kunhan motiivi on hyvä. Ilman hyvää motiivia, ei viitsi edes panostaa.

Toisaalta - joitain asioita sitä sietää kerta kerran jälkeen vähemmän.
Kaikessa on siis aina kääntöpuolensakin.

Turhaa kitinää ei jaksa. Eikä mitään hölmöjä jeesusteluja. Ei mitään teennäistä ja onttoa liibalaabalätinää ja bullshit-bingoa.
Kun näkee elämän kaikkine sävyineen, on ihan hiton vaikea kuunnella miten joku tulee viisastelemaan mustasta ja valkoisesta. Kertomaan itsestäänselvyyksiä ikäänkuin olisi juuri keksinyt pyörän uudestaan.

Se lienee minun akilleen kantapääni, josta en ehkä halua edes luopua. Vitutus yhdistettynä elämänkokemukseen on joskus loputon voimavara enkä edes halua olla kiva ja mukava happy camper. Hitto, minä oon minä. Olkaa te muut sitten mitä olette.

Sitten kun alkaa tosissaan hirttämään mopon moottori kiinni, tulee yleensä tehtyä elämälleen jotain. Joskus isompaa, joskus pienempää. Pääasia, että tekee itselleen. Ja jos joku muu siinä sivussa saa jotain hyvää siitä myös, niin se on vain bonusta.

Mistä se kamala uudistamisvimma ja motivaatio yleensä iskee, sitä en tiedä itsekään. Joskus se on pientä, joskus isompaa. Mikä kenenkäkin mittari on. Mutta tällä kertaa tämä sohvaperuna kävi juoksemassa. Ja se tuntui pirun hyvältä. Puran kaiken kuukausien turhautumisen fyysiseen rääkkiin. Teen itsestäni entistä vahvemman. Voi olla, ettei tämäkään kestä kauaa, mutta homman juju lieneekin siinä, että pystyn näyttämään itselleni, että pystyn. Mihin vaan. Tähänkin.

Seuraavaksi sitten teen jotain muuta. Ei hajuakaan mitä, mutta jotain. Ravistelen kaikki itseäni ärsyttävät tekijät hiiteen ja keksin jotain tilalle. Oman elämäni inventaario ja yt-neuvottelut. Kaikki samassa. Oikein innolla odotan lopputulosta.

Kokeilkaa rajojanne ja ravistelkaa normeja, Mutta tehkää se kuitenkin järkevästi. Muistakaa realiteetit ja suunnitelkaa hyvin. Ihminen kestää ihan hemmetin monta maahansyöksyä, jos asennoituu oikein ja päättää nousta tuhkasta. Ja jos ei nouse, niin sitten ei nouse. Sekin on vain elämää.

Jotta elämässä voi olla voittajia, täytyy myös olla häviäjiä. Kuka tahansa voi olla kumpi tahansa, kun tahtotila ja suunnitelma on kohdallaan.

Huomenna nyrkkeiluhanskat käteen pitkästä aikaa ja treenaamaan.  Tataa ladies!

Pls, give a fuck! (Ja pari sanaa aidosta välittämisestä)

Miksi missään ei ole kursseja, joissa opetetaan selviämään niistä elämän konkreettisista paskoista päivistä ja käytännön sotkuista? Niistä hetkistä, joina vaan pitää kääriä hihat, kirota kuin rekkamies ja lähteä räkä poskella puskemaan vastatuulen. Mistä voi saada ohjeet, kun koko hemmetin paletti sakkaa, duunit loppuu, talo palaa, väki kuolee ympäriltä tai terveys pettää? Että mistä päästä sitä koko sotkua edes pitäisi lähteä selvittämään?

Positiivisen ajattelun kurssit ja muut itsesuggestion suurimmat puhallukset ovat varmasti mukavaa viihdettä. Niille, ketkä sellaisesta viihdykkeestä (ja siitä hiton loputtomasta positiivisuudesta, joka menee jo itsepetoksen puolelle) pitävät.

Minä en pidä. Se on ihan kamalaa kuraa.

Elämä ei ole pääsääntöisesti mukavaa ja upeaa. Tänne synnytään, koitetaan rimpuilla läpi vaihtelevalla menestyksellä ja toivotaan, että siellä välissä on niitä hyviä hetkiä ja onnistumisia. Ja kyllähän niitä yleensä on. Ainakin suurimmalla osalla ihmisistä.

Ja sitten lopuksi kaikki kuolee. Toiset ennemmin ja toiset myöhemmin.

Elämän hienous ja karmeus samassa paketissa. Koskaan et voi tietää.

Enkä minä tarvitse sitä positiivisen ajattelun kurssia voidakseni nähdä asioissa positiivisia puolia. Minulle rehellisyys on positiivinen asia. Niin hyvässä kuin pahassakin. Kun joku lähtee kaikista henkseleistä irti ja antaa tulla tuutin täydeltä voimasanojen saattelemana kaiken ulos ihmisten korviin, se saa hymyilemään. Hemmetti miten aitoa! Ihan mahtavaa!

Luonto on aitoa. Ja ihmisten kurjuuskin on aitoa. Tosin joillakin on tarve sitäkin filmata. Saadakseen huomiota. Mitä ilonpilaajia.

Positiivisuus sen sijaan harvemmin on rehellisesti ja oikeasti aitoa.

Nykyihmisen positiivisuus on pääsääntöisesti opittu temppu. Feikki sädekehä. Tarkoitus, joka pyhittää keinot. Viimeinen silaus, jonka takana voi piilotella.

Sosiaalisen median perusteella suurin osa ihmisistä on positiivisia ja maailmaa syleileviä. Ymmärrystä ja auttamisen halua riittää. Mutta missä se koko massa ihmisiä on, kun tuolla oikeassa elämässä tapahtuu jotain ikävää? Muistattehan näitä otsikoissa olleita tuoreahkoja tapahtumia? Kun kaikki ihmettelivät kuorossa kauhistuneina, että miten ihmeessä voi olla mahdollista? Tapahtumia kuten:
- Sokea mies hakattiin bussissa keskellä päivää Espoossa - kukaan ei mennyt väliin.
- Lapsi kaatui pahasti pyörällä - kukaan ei pysähtynyt auttamaan.
- Vanhus makaa kaupan lattialla - kukaan ei edes pysähdy kysymään tarvitaanko apua.
- Autokolari, eikä kukaan ohikulkija pysähdy.

Käännetään katse pois, painetaan kaasua, harpataan yli tai koukataan pientareen kautta. Mutta ei hemmetissä haluta hankaloittaa omaa elämää jonkun toisen huonolla onnella. Tiedä vaikka tarttuisikin vielä.

Mitä siellä muka-positiivisen ajattelun kurssilla siis oikeasti opitaan? Tyhmyyttä? Vastuuttomuutta? Katsomaan pois ikävistä asioista, ettei oma mielenrauha järky?

Pitäisiköhän tälle vastenmieliselle, mutta ah-niin-trendikkäälle, muotisuuntaukselle alkaa oikeasti tekemään jotain?

Esimerkiksi alkaa kantamaan vastuuta. Jokaisen ja jokaisesta?

Tai tajuta edes lopettaa se naurettava esittäminen, vaikkei muista ihmisistä välittäminen kiinnostaisikaan. Olisit edes aidosti mulkku.

Animalia hoi! Unohtuiko järki ja kohtuus?

Kuva: Hippos ry

Vaikka tulee välillä kapsahdettua itsekin ääripään mielipiteisiin, niin muiden suusta niitä on useimmiten aika raskasta kuunnella. Provokaatiotarkoituksessa kärjistäminen on usein paikallaan, mutta kun tunnettu järjestö messuaa selvästikin aiheesta, minkä kokonaiskäsityksestä heillä ei ole hajuakaan, koko asia alkaa vain vituttamaan. Ja järjestö myös.

Kyseessä on siis Animalian kannanotto raviurheiluun. Aiheesta uutisoi viime viikolla seuraavasti mm. Iltalehti.

Valitettavasti en saanut käsiini kyseistä Animalia-lehteä, jossa aihetta on käyty läpi, eikä järjestön sivuilla hiiskahdeta asiasta ollenkaan.   Käsitykseni, joka muiden aihetta referoineiden medioiden perusteella jää päällimmäisenä käteen, on Animalian täydellisyyttä hipova ymmärtämättömyys kokonaisuuksista. Koskien kaikkea eläinurheilua ja eläinten viihdekäyttöä norsuista akaariokaloihin.

Tähän väliin täytyy muistuttaa, että olen ollut Animalian toimintaan monessakin asiassa aivan helkkarin tyytyväinen. Turkistarhauksen sekä koe-eläinkäytön vastustaminen ovat olleet aiheina suorastaan loistavia ja toteutus ensiluokkaista. Olenpa peräti harkinnut Ville Niinistön tavoin liittymistä kyseiseen kerhoon ihan jo kannatuksen vuoksi. Tällä hetkellä tosin en edes harkitse.

Mutta takaisin asiaan. Onko oikeasti helpompaa kohdetta ruoskinnalle tässä maassa kuin raviurheilu? Tuleeko mieleen yhtään? En itse kovin äkkiä keksi. Laji, jota näytetään täysin avoimesti televisiossa, josta uutisoidaan laajasti. Ihmisten nimet omistajista valmentajien kautta hoitajiin ovat näytillä. Hevosten syntymäajat, rodut ja terveystilanne kerrotaan iltalehdissä taustaihmisten toimesta. Kerrotaanpa jopa varusteetkin.

Mutta koska lajissa kiertää raha, sen täytyy olla pahasta. Hevosraukkojen selkänahasta nekin setelit on ruoskittu.

Väärin, väärin ja väärin. Raha on se, joka jokaisen eläinlajin, josta ihminen huolehtii, kohdalla mahdollistaa viime kädessä eläimen kunnollisen hoidon. Laadukkaat rehut, eläinlääkärit ja lajinomaisen elinympäristön. Siihen ei riitä pelkkä maailmoja syleilevä epärealistinen into.

Epärealistisuus ja liika hallitsematon tunne on juurikin vallitsevana olotilana niillä ihmisillä, joiden eläintenpitoon viranomaiset suuressa osassa tapauksia joutuvat kovalla kädellä puuttumaan. Ja niissä tapauksissa jokainen on kärsijä. Suurin kärsijä yleensä on se eläin.

Olisiko se sitten kuitenkin se kilpailutilanteessa ohjastajan kädessä oleva piiska, joka provosoi järjestöjä liikkeelle? Ratsastajillahan samainen raippa on likimain aina ja joka tilanteessa mukana. Myös kotitreeneissä. Mutta se on ok? Sitä ei lasketa? Vai onko se sitten sen piiskan käyttö? Miten tolkullista luulet piiskan käytön kotona olevan teiniratsastajilla, joilla hirttää raippakäsi on-asentoon kilpapaikalla kaiken kansan nähden pilalle menneen suorituksen jälkeen? Eipä ole usein tullut raveissa nähtyä. Ratsastuskilpailuissa useamminkin. Kun taito loppuu, alkaa väkivalta.

Norjassa kiellettiin raveissa piiskan käyttö kokonaan vuosia takaperin. Siistiytyikö ajokulttuuri visuaalisesti? Kaikkea muuta. Tilalle tuli hännän pöyhiminen käsillä, kärryillä heiluminen ja ohjilla huitominen. Ajo näytti kaikkea muuta kuin eleettömältä. Johtunee siitä, että ratsastukseen verrattuna raveissa se kuljettaja ei ole kosketuksessa hevoseen. Ei ole pohkeita tai muuta kosketusmahdollisuutta käytössä, koska hevoseen on sitä etäisyyttä.

Entä sitten hevosten kuolemat? Kyllä hevosia kuolee. Kaikissa lajeissa. Osa loukkaantuu, osa ei sovellu tehtäviinsä, osa joudutaan lopettamaan joko sairauksien tai tapaturmien takia. Osa pitovaikeuksien takia. Niistä ei vaan kerrota yhtä paljon uutisissa. Raviurheilusta sen sijaan kerrotaan. Ja hyvä niin. Avoimuus on aina ensimmäinen askel kehitykselle.

Elämän itseisarvo ei myöskään saa olla sen pituus vaan sen eletyn elämän laatu. Tämä tulisi jokaisen eläinihmisen muistaa. Jos elämässä ei ole laatua, tilannetta täytyy muuttaa. Jos tilannetta ei saada muutettua paremmaksi, eläin tulee lopettaa. Se on hyvin yksinkertaista ja vastuullista.

Hevosten lopettamisen näen kuitenkin jopa ekologisesti paljon hyväksyttävämpänä kuin esimerkiksi koiran. (Kai niin voi sanoa? Kyllä voi?) Koira lopetetaan ja haudataan. Tai tuhkataan. Samat mahdollisuudet ovat myös hevosella, mutta lisäksi hevosta voidaan mahtavasti hyötykäyttää syömällä. Liha on hyvää ja luonto kiittää. Taas säästyi tuotantotaloudessa jokunen possu, kun hevosen ruho tuli hyödynnettyä. Taisi olla lisäksi aika hemmetin paljon onnellisempaa lihaakin. Ja jos omansa syö, niin tietää tarkalleen miten eettistä se liha oli. Kaikki voittaa.

(Enkä ole laskenut, mutta uskoisin, että koiran hiilijalanjälki per elopainokilo saattanee olla aika paljon suurempi kuin hevosella per elopainokilo? Korjatkaa jos olen väärässä.)

Jos kuitenkin katsotaan eläinten käyttöä missä tahansa, niin se on aina enemmän tai vähemmän viihdekäyttöä. Kotikoirat ovat meillä viihdykkeinä. Osa elää hyvää elämää, osa kohtuullista ja osan elämä on puhdasta helvettiä. Sama koskee kissoja.

Kissojen ulkoilu on osalle punainen vaate, koska kissa saattaa ehkä loukkaantua. Syödä peräti linnun (eivät muuten ole kissalle se mieluisin ravintolähde, trust me.).  Olisipa siis mukava osata ennustaa kaikki onnettomuudet. Myös siellä kotona, koska niitäkin sattuu. Tassut palaa kuumalla hellalla tai katti putoaa pahasti. Jopa ikkunasta tai parvekkeelta. Ihan kuoleekin. Karanneita sisäkissoja on kadonneet-palstat pullollaan. Kontrollia, kontrollia. Kissasi elämä saattaa muuten romahtaa koristekaapin hyllyltä alas ja omasi siinä mukana. Mutta kun kaikkea elämää ei vaan kuulu eikä voi kontrolloida.

On silti yleisesti hyväksytympää hankkia kissa tai vaikka useampikin, pitää niitä sisätiloissa ja tuntea olevansa vastuullinen. Vakavat ylipaino-ongelmat ikävine lieveilmiöineen vaivaavat yleensä nimenomaan sisäkissoja. Samoin stressiperäiset käytöshäiriöt ja iho-ongelmat. Mutta ei kai se haittaa? Onhan ajatus ollut taustalla tärkein - kissa on turvassa ja minä saan siitä huolehtia. Kissan hyvinvoinnista ja luontaisesta elinympäristöstä metsästämisineen viis. Eläinlääkärissäkin hoidetaan enemmän omistajan egoa kuin kissaa. Ei sellaista lääkettä tai leikkausta olekaan, mistä kissalle apu saataisiin, mutta omistaja on tyytyväinen, kun sai taas orastavaa toivoa ja kiitokset kassalla.

Koirilla sen sijaan kyllä surutta renkutetaan ympäri kyliä hermoromahdukseen asti. Harrastetaan ja sosiaalistetaan niitä. Hiki virtaa, hermot on kireellä eikä ketään naurata.

Pienet seurakoirarodut könköttävät blinbling-kaulapannoissa polvet luksoiden, mutta pääasia on näyttää hyvältä. Vermeitten hinta on suorassa suhteessa omistajan paremmuuteen.

Vauvan asemaan päätyneet ruttunaamat pystyvät hädin tuskin hengittämään ja meinaavat kesällä kuolla lämpöhalvaukseen jo ihan kotonakin. Lenkkeily nyt ei tule edes kysymykseen. Ihopoimut jatkuvasti tulehtuvat ja ristisiteet on poikki. Mutta niistä on iloa juurikin siitä syystä. Ihmisen ylitsepursuava hoivavietti ja vammainen koira - pettämätön yhdistelmä. Ei tosin koiran kannalta.

Eläinlääkärilaskut hipovat tuhansia vuodessa, kun lemmikkejä laitetaan käymään läpi kivuliaita leikkauksia. Lopetus ei ole vaihtoehto. Allergioita on enemmän kuin tarpeeksi ja hampaat suussa yksi risti kaksi. Terveitä purentoja saa hakea. Tai tervettä luustoa. Tai hemmetti liikuntakykyä ylipäätään. No hitto, terveitä koiria ei enää edes ole. Kivusta ja kärsimyksestä on tullut rotuominaisuus ja jos ei ole, niin sitten se terveys katoaa treeneissä.

Ja jos nyt vielä joissain roduissa on niitä suht terveitä yksilöitä, niin ne ovat usein kovassa harrastuskäytössä olevia koiria. Jotka hajoavat ennen pitkää nekin. Ja koirien treenaaminen se vasta mielenkiintoista onkin. On paljon lajeja, joita voi harrastella rennolta pohjalta, mutta myös niitä, missä rentous on kaukana. Suojelu on luultavasti kotoisista lajeista yksi rajuimmista. Selkävammoja, hammasvammoja, niskavammoja. Katkenneita ristisiteitä, nivelrikkoa. Rankkaa, rankkaa. Koirat käyvät kovilla kierroksilla niin fyysisesti kuin henkisestikin ja se näyttää komialta. Jos koira menee mäsäksi, pitääkin olla varuiksi jo toinen kasvamassa. Hyvää koiraa kun on vaikea saada, niitä on ehkä kuitenkin hyvä olla kasvamassa ainakin pari.

Ihan se ja sama.

Entä sitten  jyrsijä- ja kissanäyttelyt tai vaikka akvaariot kodeissa? Onko kovinkin lajinomaista meininkiä?

Joku tolkku hei.  Ravit on kuitenkin eniten ja tarkimmin valvottu eläintapahtuma ja väärinkäytökset jäävät kiinni suurella kovalla prosentilla.

Oon ihan loppu.

Ympäristöministeriö piikkinä hallituksen lihassa

Ympäristöministeriön lakkauttaminen tai muuttaminen osaksi luonnonvarakeskusta säästöjen takia, oli varmasti Sipilälle ja koko Keskustalle suuri haave. Haave, jonka leikkaustarve olisi näppärästi oikeuttanut puolivahingossa.
.
Myöskään Kokoomus elinkeinoelämän etuja ajavana hallituspuolueena olisi tuskin yhtään enempää asiassa hanttiin laittanut. Kaikkea muuta.
Perussuomalaisia eivät ympäristö- ja luontoasiat taas kiinnosta jo periaatteesta. Liekö siihen oikein kapasiteettiakaan.

Ympäristöministeriö on ollut usein syystäkin hankalin pala purtavaksi, kun kepulaiset ovat koittaneet ajaa talouskasvua maaseudulle luonnon kustannuksella. Muu hallitus puoltaa samaa.

Tänään saimme kuitenkin ilouutisia. Yle uutisoi illalla, ettei ministeriöitä aiota muuttaa rakenteellisesti. Tämä lausunto oli kuultu Sipilältä tämän illan tiedotustilaisuudessa.

Hyvää pelisilmää vai paniikkiratkaisu? Oli se sitten kumpaa tahansa, niin se oli ainoa, mitä Sipilällä oli enää vaihtoehtona jäljellä, sillä äänestäjät olivatkin olleet hyvin eri linjoilla asiasta.

Aiemmin aamupäivällä niinikään Ylen avaaman kyselyn mukaan, juurikin kepulaisuuden kulmakiven eli maa- ja metsätalousministerin kokee turhaksi peräti lähes puolet lukijoista. Tarkasti sanottuna 45,63%.

Järkyttävä pommi? Keskustalle ainakin.

Ympäristöministerin turhaksi kokee vain 13,3 prosenttia. Ympäristöministeristä menee lukijoiden mielissä turhuudessa ohi myös kehitysministeri 14,32 prosentilla.

Päivän ajan jatkunut äänestys oli kello 22-23 välillä myös muiden osalta melko selvää peliä.

Tärkeimmäksi ministereiksi koettiin valtiovaraiministeri, ulkoministeri, oikeusministeri, sisäministeri, opetus- ja viestintäministeri sekä sosiaali- ja terveysministeri. Näillä jokaisella äänten määrä oli jäänyt alle prosenttiin.

Mutta miksi ihmeessä maa- ja metsätalousministerin kokee turhaksi niin suuri osa lukijoista? Jos heittämällä ottaa pienen otoksen viimeisimmistä maa- ja metsätalousministereistä, niin listalla ei suuria hurraa-huutoja saa liikkeelle.

Viimeisimpänä pallilla nähtiin Petteri Orpo. Lyhyt vierailu ministerin pallilla, mutta sitäkin tuskaisempi. Orpo jäänee mieliin lähinnä vain totaalisen nolosta susien kannahoidollisesta metsästyskokeilusta. Hei hei Petteri. Jossain muussa hommassa ehkä parempi onni?

Orpoa edelsi Jari Koskinen, joka konttasi ministeriönsä kanssa kovin syvissä vesissä mm. Itämeren lohen ja Jasper Pääkkösen kanssa. Moni varmasti muistaa miten tapauksesta uutisoitiin laajasti kaksi vuotta takaperin puhumattakaan legendaarisesta A-stream-ohjelmasta, jossa Pääkkönen puhui suunsa puhtaaksi. Tapauksesta löytyy viihdyttävän laajasti detaljeja muunmuassa Uudesta Suomesta.

Parhaiten mieliin on silti varmasti painunut surullisen kuuluisa Sirkka-Liisa Anttila. Nainen joka torppasi täysin vastuuttomasti norppia suojelevan verkkokalastuskiellon Saimaalla, jonka tyttären sikatila välähteli Oikeutta Eläimille-yhdistyksen salaakuvatuilla videoilla ja joka on tuomittu perättömästä lausumasta ehdonalaiseen v. 1965.

Aika järkyttävää touhua.

Tämän luokan suhareitten aika on vaan ohi. Olisi pitänyt olla jo aikoja sitten. Enää ei ihmetytä?

Epäaidot epäeläjät

Ai mikä sai tarttumaan näppikseen ja kirjoittamaan tänne pitkän tauon jälkeen? Ympäröivä maailma kaikkine epätäydellisyyksineen. Tyhmyys, joka ei tietenkään ole minun vaan muiden. Rohkeus? Tuskin sentään. Turhautuminen? Aivan varmasti.

Pidemmittä puheitta käyn ensin suvereenisti muiden bloggaajien ja somettajien kimppuun. Täysin vailla estoja asian suhteen. Ei varmasti viisasta, mutten ole kovin viisaana näissä asioissa itseäni pitänytkään. Kyllä tähän maahan räkytystä mahtuu. Viisaus käytetään sitten niihin oikeasti tärkeisiin asioihin - ei blogissa pätemiseen.

Mutta hei, tiedättehän nämä nykyajan bloggarit? Umpipositiivisia elämäntapablogeja, life coachingia, ruokakikkailua, sisustamista ja sitä perkeleen joogaa sadassa eri muodossa ja eri paikassa. Istuen, seisten, vedessä, matolla, maalla ja ilmassa. Omassa olohuoneessa ja kaupungin puistossa. Ja joka kerta kuvaa twitteriin tai faceen. Oon taas ihan hitokseen parempi ihminen näättekö! Juntit...

Joka tuutista tulee ulos, miten juuri tänään voit olla parempi ihminen ja alkaa elää hetkessä. Voimautumista. Innovatiivisuutta. Flowta. Anteeksiantoa itselle (ei tietenkään muille). 

Näennäistä nöyryyttä ja hitokseen rahanmenoa, jotta voit näyttää sopivan vaatimattomalta kalliissa releissä. Satasen maksaneet keltaset kumpparit, toinen satanen farkkuihin, pari satasta villapaitaan ja yksi huntti sadetakkiin. Muista uusia rillit ajantasalle, vaikket rillejä tarttiskaan. Mutta hei, tuntuu hyvältä ja näyttää vielä paremmalta. Oot ihana ja aivan mahtava tyyppi just tollasena kun oot!

Jokainen hakee minuuttaan ja hyvää oloaan kovaan ääneen. Ja samaan aikaan päivittää someen latteita ja kaiken lisäksi jonkun aivan muun keksimiä viisauksia vakuuttaen, miten tää on nyt se juttu ja miten on tullut löydettyä jotain uniikkia. No joo, sama naama peilissä kuin kymmenet vuodet aiemminkin, mutta kai siitäkin voi joku kovat kicksit yhtäkkiä saada. 

Vältetään uhriutumista, mutta samaan aikaan kilpaa pengotaan olemattomia lapsuuden traumoja ja haetaan syytä muista omaan olotilaan, joka on sopivasti huono, jos on tarjolla trendikäs itsensätutkiskelukurssi ja taas hiton hyvä, jos tarjolla on näkyvyys somessa.

Puolustetaan vähäosaisia ja maahanmuuttoa, mutta vain teoriassa. Tosielämässä ei käsiä haluta liata ja silti omatunto suorastaan häikäisee puhtaudellaan. Pariin adressiin vaan nimi ja Dalai Lama-aforismi faceen ja taas potkii hyvin. Mielessä ei käy edes hetken, että sen törkeän ylihintaisen lifcoaching-kurssin hinnan voisi vaikka tyrkätä jollekin oman kaupungin vähävaraiselle yksinhuoltajalle. Ihan hei aivokuollut ajatuskin. Se varmaan kuitenkin ryyppäisi ne rahat.

Just niin ja haista itte.

Laman ruokkijat?

Mitä tahansa asiaa koitetaankin edistää, niin näinä päivinä asia tyssää rahaan. Nyt on lama. Menee huonosti. Pitää säästää. Ei voi ostaa mitään. Tämä on monen itseään järkevänä pitävän kansalaisen kanta.

Mutta mihin sitten säästetään laman uhatessa? Miksi juuri lama saa ihmiset säästämään entisestään?
Edes satasen nipistys kuussa ei mitenkään korvaa tulevaa työpaikan menetystä. Muutama extratonni tilillä ei estä ylilainoitetun talon pakkomyyntiä. Lama ei laske työntekijän palkkaa suoraan ja automaattisesti. Rahaa on elämiseen ihan samalla tavalla käytössä.

Miten olisi, jos vain jatkettaisiinkin elämistä ja järkevää kuluttamista? Raha kiertäisi ja kiertäessään ruokkisi monia yrityksiä, valtiota ja sitä kautta takaisi työpaikkojen säilymistä jatkossakin. Kiertäessään se palaisi työpaikkoina ja palveluina käyttäjänsä luo. Ihana ajatus.

Peruskuluttaja haluaa palvelut ja kulutushyödykkeet halvalla. Kun ajatellaan vain omaa lompakkoa, unohtuu se perusajatus, jolla tämä yhteiskunta pyörii. Kun kuluttaja lyö rahahanojaan kiinni miettimättä kokonaisuutta keskittyessään vain oman pesän näennäiseen hyvinvointiin, hän kaivaa maata myös omien jalkojensa alta tehokkaasti ja lama syvenee.

Samantyyliseen halpaan menevät yrittäjät. Kun haetaan voittoa itselle, ei yrittäjä ajattele yhteiskunnan taloutta tai asiakkaan velkaantumista, likviditeetin romahtamista. Henkilökohtainen halu tulouttaa mahdollisimman suuret voitot itselle, yleensä vielä mahdollisimman nopeasti, ohittaa luonnollisesti tarpeen työpaikkojen luomisesta muille yhteiskuntalaisille. Yrityksen tarkoitushan on tehdä voittoa. Valtion tehtävä on huolehtia työllisyydestä.

Ikävä kyllä tällä hetkellä moni yrittäjäkin on taloudellisissa vaikeuksissa. Yritys ei investoi, ei tee hankintoja - ei ruoki muita yrityksiä, joissa on myös työpaikkoja.

Ja valtio - se se vasta vaikeuksissa onkin.

Kun maamme asukkaista (5,4 miljoonaa) lasketaan karkeasti varovainen 67% työssäkäyviin asukkaisiin, päästään lukuun  3,6 miljoonaa. Jos näistä jokainen vähentäisi kaupallista kulutusta huonon taloussuhdanteen takia edes 100€ vuodessa, tarkoittaisi se 360 miljoonan euron puuttumista rahavirroista. Puhuttaisiin siis 0,36 miljardin vajeesta, joka seisoisi ihan tavallisten työelämässä olevien ihmisten tileillä ja lompakoissa.
Pelottava ajatus, jos tuo summa olisikin suurempi?

Puhuttaisiinko samalla monesta katoavasta työpaikasta, kaatuvista yrityksistä?
Tuskin, sillä tosiasiassa luvut ovat vieläkin kovemmat. Suomalainen kotitalous säästää mediaanin mukaan 200 euroa kuukaudessa. Kotitalouksia oli vuonna 2009 2,5 miljoonaa. Euroja säästetään näiden lukujen mukaan 6 miljardia.
Mikäli ohitetaan mediaani ja katsotaan keskimääräistä säästämistä, luku enemmän kuin kaksinkertaistuu 12,9 miljardiin.

Toiselta kannalta katsottuna, säästämisaste on Suomessa heilunut viime vuodet nollan molemmin puolin. Väki on siis ajoittain kuluttanut enemmän kuin on saanut euroja ansaittua. Samaan aikaan yrityksillä on mennyt hyvin. On tuotettu ja kulutettu liikaa? Eletty yli varojen? Korjausliikkeelle on siis tarvetta eikä säästäminenkään ole pahasta.

Lama on tulos tasapainnottomasta tilasta taloudessa. Pullasta ei voi viedä vain rusinoita. Etenkään, jos siihen pullaan ei ollut alunperinkään varaa. Lama on kuin kansakunnan ulosmittaus.
Lama ei ole kuitenkaan huono asia, kuten ei ulosmittauskaan. Laman tehtävä on asettaa palikat takaisin tasapainoon. Rahan määrä maailmassa on vakio ja rahavarojen ajautuessa epätasapainoon, on tilanne stabiloitava oikealle tasolle. Se tietää suurelle osalle ihmisistä muutosta omaan elämään. Oli kyseessä sitten yrittäjä tai työntekijä.

Lamaa ei kuitenkaan pidä pelätä. Se aiheuttaa kulutukseen korjaavia ohjausliikkeitä, mutta se ei saisi lamauttaa. Lamaantuminen on pahinta mitä rahojen vähentyessä voi ihmiselle ja kansakunnalle tapahtua.

Kuole ja anna toistekin kuolla?

Ihminen on kovin etuoikeutettu. Me päätämme siitä, onko jollain eläimellä tai jopa toisella ihmisellä oikeus elää ja kuolla.
Mutta omasta kuolemastamme meillä ei ole oikeutta päättää.

Elämme yhteiskunnissa, joissa elämää pidetään suurena lahjana. Jokaisen meistä tulee sitä vaalia, oli se elämä minkälainen tahansa. Jos joku yrittää sanoa, ettei pidä elämästään tai elämisestä ylipäätään, hänet leimataan. Hänen mielipidettään väheksytään ja pidetään vääränä. Eihän sellainen voi olla mahdollista! Pahimmillaan hänet lukitaan johonkin laitokseen "omaksi parhaakseen", koska hän on vaaraksi itselleen ja ympäristölleen. Hänellä on silti myös vastuu läheisistään. Läheistensä pahastamielestä vähintään, vaikkei hän itsestään välittäisikään. Ajatelkaa nyt niitä surevia ystäviä ja sukulaisia! Unohtakaa ihmisen oma tahto.
Enemmistö päättää ja kaikkien tulee olla "normaaleita".

Hän on pelkuri. Pelkuri, jolla kantti petti tiukan paikan tullen. Luuseri. Todellisia uhreja ovat ne muut, joita hän jätti jälkeensä tai koitti jättää jälkeensä. Ilman selityksiä. Miten raukkamaista.

Yleensä ihminen menettää elämänhalunsa tragedioiden, sairauksien tai muiden ongelmien kasaantuessa. Kun ulospääsyä ei löydä, alkaa eteenpäin jatkaminen muodostua taakaksi. Niskassaan voi tuntea ympäristön paineen siitä, miten pitää pärjätä. Jatkuva stressi kasaantuu, tunnet jo olevasi taakkana muillekin.

Lukiessa erilaisten lääkkeiden sivuoireista, useassa näkyy mainittavan masennus yhtenä. Moni syölääkkeitä, pysyäkseen terveenä, pystyäkseen käymään töissä, pystyäkseen elämään. Täyttääkseen yhteiskunnan luomat vaatimukset. Saadakseen vastapalveluksena masennuksen. Sen kanssa kamppaillaan mielessä. Koitetaan sulautua yhteiskuntaan ja vastata sen vaatimuksiin. Hymyillään, vaikka pahalta tuntuukin.

Omat tuntemukset alkavat olla mustanpuhuvia, mutta koska järki toimii, ymmärtää, ettei niitä ajatuksia voi sanoa ääneen. Punnukset vaa'an toisessa kupissa voivat olla vieläkin suuremmat.
Mitä yksinhuoltaja sanoo terveyskeskuksessa? Kuinka nopeasti lapsi tullaan ottamaan huostaan? Kenelle nuori teini puhuu? Vanhemmilleen vai kavereilleen? Tuskin. Mitä uskaltaa sanoa ja uskaltaako edes hakea apua? Lukitaanko minut johonkin? Vai pitäisikö vielä koittaa pärjätä? Kun kuitenkin moni sanoo, että masentuneen "pitää vaan ottaa itseään niskasta kiinni". Jos minä vielä yritän kuitenkin...

Yhteiskunta ei heikkoja elätä tai ei halua elättää. Vähän väliä törmää valituksiin kunnollisten ja normaalien työssäkäyvien ihmisten verovarojen hassaamisesta milloin vammaisten, maahanmuuttajien, alkoholistien ja ties keiden hoitoon. Niiden vähävaraisten, joilla ei olisi oikeutta vaatia mitään. Pitäisikö ihmisellekin laskea nykyään tulostavoite ja palveluihin oikeus sen mukaan? Miten se vaikuttaisi kuolleisuuteen entä kuinka kävisi ihmisoikeuksien? Ihmettelen syvästi niitä ihmisiä, jotka näitä sutkautuksia ulos ilmoille päästävät. Kumma kyllä nämä ihmiset ovat, ainakin olevinaan, niitä paremmin koulutettuja ja fiksumpia.
Vähänpä se nykyään takaa.

Sitten ihmetellään, miksei itseltään hengen riistänyt puhunut ongelmistaan. Tavallaan nostan hattua heille. Eivät he olleet pelkureita. Heillä oli rohkeutta sanoa: "Hyvästi. Ei ole mun juttu. Pitäkää tunkkinne perkele."

Ehkä meidän olisi aika jo oppia jotain.

Kuka sinun pyllysi pyyhkii?

Kun on parisenkymmentä vuotta itse laillisesti ostanut tupakkinsa, ei sitä enää jaksa ottaa kohteliaisuutena nippanappa parikymppisen tytöntyllerön alkaessa tivata papereita lähikaupan kassalla.

Kuka perkele keksi yhtäkkiä, että joku yhdistys (ts. Päivittäistavarakauppa ry) voi alkaa jakelemaan ohjeita, joiden perusteella tänä päivänä  kaupoissa ja kioskeilla kassat sitten mielivaltaisesti penäävät henkilöllisyystietoja ihmiseltä, joka on selvästi riittävän vanha ostamaan savukkeet, mutta saattaa ehkä olla alle 30-vuotias. Siis anteeksi mitä?

Näitä tilanteita on itsellä ollut pari kappaletta. Ensimmäisellä kerralla minulle todellakin kieltäydyttiin myymästä. Molemmilla kerroilla paperien tivaaja on ollut minua sen verran nuorempi, että olisi voinut luultavasti olla lapseni.

Ajattelin kolmannella kerralla (mikäli sellainen jumalaton onnenpotku kohdalleni vielä osuu) kokeilla kepillä jäätä ja pyytää ystäväni neuvojen mukaan kauppiaan paikalle selvittämään tilannetta.

Haluan ehdottomasti tietää mihin lakiin tämä papereiden tivaaminen perustuu ja epäilläänkö minun olevan alaikäinen.
Mikäli minua ei epäillä alaikäiseksi, niin oletan kaupan myyvän minulle savukkeet kuten kuuluukin.
Jos minua taas epäillään alaikäiseksi, niin oletan heidän myös soittavan paikalle poliisit, koska aion aivan kohta lähteä liikkeelle kaupan parkkipaikalla olevalla autolla. Autolla, johon alaikäisenä minulla tuskin olisi ajo-oikeutta.
Haluan myös tietää, miten kauppa on turvannut minun selustani, jos minä luovutan täysin ventovieraalle henkilölle maksukortin sekä henkilötietoni. Onko henkilön taustat tarkastettu eikä hänellä ole rikosrekisteriä ja luottotiedot kunnossa?
Minun rikosrekisterini ja luottotietoni eivät tietysti liity asiaan millään tavalla, koska asiakas on kuningas.

Minulle on lisäksi lapsesta asti opetettu, ettei niitä henkilöturvatunnuksia jaella kenelle tahansa. Mistä noista kaikenmaailman teinihörhöistä ja muista lähiöäideistä tietää mitä ne niillä tiedoilla tekevät.
Ja jos ei kauppiaskaan tiedä, niin mistä minä voisin tietää?

Kyllä sapettaa.

Majakatkin muuten suljetaan yleisöltä, koska hätäpoistumistiet puuttuvat. Taitaa ne muuten puuttua lentokoneista ja ruotsinlaivoistakin. Ainakin määrätyissä tilanteissa.

Osaan minäkin nillittää. Tai ainakin luulen niin.

Mistä saa puhua vai saako mistään?

Ajauduin tänään oikein mielenkiintoiseen keskusteluun, jonka aihetta olen jo pitkään itsekin pohtinut mielessäni. Mistä saa puhua? Mikä on korrekti puheenaihe? Vai onko sellaisia takuuvarmoja ja turvallisia puheenaiheita enää ollenkaan? Aina tuntuu olevan joka nurkalla joku mielensäpahoittaja, jolle ei sovi joku aihe, joka kuulee jonkun vääränlaisen äänensävyn tai ahdistuu jostain. Pitääkö istua vai seistä? Mitä vaatteita tulisi käyttää? Voiko jo hakea ruokaa vai pitäisikö vielä odottaa, ettei vaikuta ahneelta moukalta? Onko soveliasta juoda alkoholia ja jos on, niin pitäisikö tyytyä yhteen annokseen vai uskaltaako ottaa ehkä toisenkin? Mitä uskaltaa kysyä, ettei tungettele tai utele? Tai ettet vaan leimaudu kateelliseksi. Muistitko hymyillä oikeassa kohdassa ja myötäillä riittävästi?
Vai olisiko kuitenkin parempi vaan heittää kissa pöydälle ja antaa palaa sen enempää miettimättä?

Luultavasti.

Puheenaiheista raha tuli heti ensimmäisenä esiin. Minulle tämän pitäisi kaiken järjen mukaan olla todella arka alue, koska olen kroonisesti ollut rahapulassa jo ties kuinka pitkään. Mutta olen päättänyt olla asian suhteen kutakuinkin sinut. Se on vain rahaa. Olen kerran aikanaan suutuspäissäni polttanut pinon laskujanikin. Vain säästääkseni hetkellisesti mielenterveyttäni. Terveys, läheiset, ystävät, perhe - kai sitä ihmisellä on hiukan tärkeämpiäkin asioita, joista kantaa huolta. Jos oikeasti pitää valita.

Tuossa keskustelussa meitä oli neljä. Meistä kaksi oli täysin erilaisella tulotasolla varustettuja, mutta molemmat silti tottuneet siihen, että aina se raha kuitenkin loppuu kesken, oli sitä paljon tai vähän.
Meidän lisäksemme mukana keskustelussa oli kaksi "tarkemman markan" ihmistä. Heille aihe oli selvästikin hankalampi. Toisesta tiedän varmasti, että raha on erittäin ikävä keskustelun aihe ja suorastaan tabu. Hänen kanssaan keskustelua rahasta tulee välttää kaikin keinoin nimenomaan, jos keskustelu kääntyy henkilökohtaisiin rahavaroihin tai niiden käyttämisiin.

Emme päässeet aiheessa kovinkaan pitkälle, kun tuli ensimmäinen kiusallinen hiljaisuus. Se oikeasti jopa nosti kiukun pintaan. Teki melkein mieli alkaa kirkua. Siinä tönötti minun ympärilläni aikuisia korkeasti koulutettuja ihmisiä, joiden elämä meinasi heittää häränpyllyä samantien, kun joku kehtasi alkaa kyseenalaistaa saako rahasta puhua ja miksei siitä saisi puhua.
Keskustelu rahasta ja sen aiheuttamista reaktioista ihmisissä päättyi. Pointti oli tullut selväksi. Erittäin selväksi. 

Pikkuhiljaa keskustelu virkosi muihin aiheisiin, kunnes toinen meistä tuhlureista rohkeasti nosti asian uudestaan esille. Kukaan ei tietenkään arvaa mihin tämä keskustelu päättyi hetken kuluttua. Samanlaiseen vaivautuneeseen hiljaisuuteen.

Ulkona istuttaessa tupakoitsijana päätin ennen pitkää kaivaa esille savukkeet. Korrektisti poistuin hieman kauemmaksi tuhoamaan terveyttäni ja haisemaan pahalta, mitä kaksi porukasta alkoivat heti ihmetellä. Ei heitä kuulemma haittaa lainkaan, tule takaisin sieltä! Samaan hengenvetoon kolmas joutui avaamaan suunsa nenä vinossa - mutta kun häntä haittaa... Tiesinhän minä tämän toki. 

Ja taas laskeutui vieno hiljaisuus.

Susien muuttoliike kaupunkeihin?

Lumet ovat poistuneet, mutta susista puhutaan edelleen. Kun niitä oikeita susia ei oikein enää meinaa näkyä missään, ovat lööppeihin paremman puutteessa susina alkaneet päätyä kaikki vähääkään sutta muistuttavat koirat.
Parhaaseen suoritukseen taisi yltää kerrostalossa Pohjanmaalla asuva kaupunkilaisäiti, joka sekaroituisen koiran havaittuaan julisti jo nähneensä "lapsensa susien ruokapöydässä". Mitäköhän tästä kommentista ajatteli kyseisen äidin kyseinen lapsi? Tai lapsen kaverit ja heidän vanhempansa? Minkälainen silmätikku lapsi on tämän jälkeen kaveriporukassaan?

Itselleni tästä lievästi sanottuna dramaattisesta kielikuvasta nousi mieleen Hannibal Lecter-tyylinen visio hienosti pukeutuneista susista, jotka punaviinilaseja kilistellen aloittelevat ateriointia ihmislapsen pötkötellessä hopeatarjottimella omena suussa kaikilla lisukkeilla hienossa ruokapöydässä kynttilöiden loisteessa. Melkoisia sivistyneitä kulinaristeja oletan.

Eikö tällä idiotismilla oikeasti ole mitään rajaa?

Susiaihe tässä muodossaan alkaa selvästikin olla loppuunkaluttu, kuten alkavat olla myös jäljellä olevat vähälukuiset sudet. Lööppejä silti pitää repiä hinnalla millä hyvänsä ja osalla väestöstä alkaa pyssyjen liipasimet olla hyvin herkällä. Ensimmäistä koirauhria odotellessa? Toivottavasti näiden kuumakallejen räiskinnän tielle ei osu sivullisia eikä etenkään niitä lapsia.  

Seuraavaksi petovihaajien hampaisiin ovat päätymässä karhut ja ahmat. Ilmeisesti määrätyllä osalla luomakunnan luiskaotsitsa, joista kumpuaa jonkinlainen loputon negatiivinen uhma, on evätty mahdollisuus päästä mielenterveyspalveluiden piiriin. Pitäisikö kuitenkin koittaa lähestyä ongelmaa satsaamalla rahaa sinne? Muutama pilleri huiviin ja elämä alkaisi näyttää paljon tasapainoisemmalta ja mukavammalta?
Saattaisi auttaa sivistysyhteiskunnassamme selvästi pahoinvoivia yksilöitä. Ketään nimeltä mainitsematta.

Mummolle on varmasti taivaassa paikka

Kävin tänään istumassa mummoni luona vanhainkodissa läheisteni kanssa. Istuimme huoneessa yli kaksi tuntia juttelemassa keskenämme ja myös mummon kanssa. Vaikka mummo ei tainnut enää valtaosaa puheistamme ymmärtääkään saatika puhua mitään. Meille se oli kuitenkin tärkeä osa prosessia. Ja sen minkä mummo kuuli ja ymmärsi, se oli varmasti tärkeää hänellekin. Ymmärtää, että me ymmärrämme mitä on todennäköisesti tapahtumassa.

Tilanne itsessään oli miellyttävä. Muistelimme menneitä, vanhoja tuttuja ja tapahtumia. Hoitajia tuli ja meni, hoitajista näki, että mummomme oli ollut ja oli heille edelleen rakas asukas. Yksi hoitajista oli tullut vapaa-ajallaan piipahtamaan vanhainkodissa lapsensa kanssa. Tätini kertoi, että kävivät siellä usein. Lapsi oli kova juttelemaan ja vanhukset tykkäsivät aurinkoisesta pojasta.

Juttelimme mummon asenteesta  elämään ja siitä miten mummo on elänyt näin vanhaksi. Mummo on toki aina ollut perusterve ja touhunnut paljon. Kulkenut päivittäin kävelyillä, mutta ennen kaikkea omannut sinnikkään ja positiivisen asenteen. Mummo ei ole koskaan antanut periksi eikä mielellään huolinut apua. Eikä koskaan lakannut uskomasta mihinkään eikä keneenkään. Oli kyse sitten mistä tahansa, niin Jumalaan uskovana kristittynä, mummoni on ainakin minun mielessäni onnistunut siinä, missä moni kristitty ei ole onnistunut. Nimittäin löytämään sen tärkeimmän asian, jonka voisi kuvitella Jumalan sanassa olevan oleellisinta - rakastaa ja olla tuomitsematta. Mummo ei tuominnut ketään eikä mitään. Ei homoliittoja, ei huumeongelmaisia, ei laitapuolenkulkijoita, ei eri kansakuntia, ei eri uskontoja. Mummo ei myöskään koskaan tuputtanut omaa uskoaan kenellekään. Mummon usko näkyi meille vain kirjeiden ja korttien loppuun kirjoitettuina sanoina "Siunausta". Meille mummo teki parhaat lihapullat ja oli mummo.

Kun ukki kuoli, mummo soitti minulle kertoakseen asiasta. Puhelun läpi kuuli surun, mutta myös rauhan siitä, että ukki on nukkunut pois, koska nyt oli ukin aika ja näin oli tarkoitettu. Varmasti mummo suri ukin lähtöä, mutta sen jälkeen mummon arki jatkui yhtä uutterana ja positiivisena kuten sitäkin ennen lisättynä säännöllisillä vierailuilla ukin haudalla.
 
Nyt kuitenkin mummon aika näyttää tulleen. Tätini sanoi, että mummo oli jo aiemmin hänelle sanonut, että olisi valmis lähtemään. Mutta koska mummo ei ole koskaan halunnut olla kenellekään vaivaksi ja uskoi vankasti siihen, että kaikella on tarkoituksensa, oli mummo kiireesti lisännyt, ettei hänellä toki ole kiire, että on varmasti muita enemmän kiireisiä, hän joutaa kyllä odottamaan vuoroaan. Se tulee sitten kun tulee. Sitten kun hänen aikansa on.

Kotiin ajellessa mietin, miten nyky-yhteiskunta on täysin vinksallaan. Eri uskontokunnat markkinoivat itseään ainoana oikeana tapana uskoa Jumalaan ja harjoittaa oikeanlaista uskomista. Kirkko on kokenut dramaattista inflaatiota - suurin osa ihmisistä kuulunee kirkkoon lähinnä kirkkohäiden, ripillepääsyn, ristiäisten ja tavan takia.
Suuri osa maailman sodista ja terrorismista tapahtuu uskonnon nimissä. Ymmärrän täysin ihmisiä, joille uskonto on jo sanana kirosana. Niin olisi minullekin ilman mummoani. Mummo sentään on saanut istutettua minuun pienen toivon kipinän siitä, että meidän mummon kaltaisia aarteita on tuolla enemmänkin. Jossain. Piilossa.

Jos taivas on olemassa, meidän mummolle on varmasti siellä paikka.

Facebook ja antaa kaikkien kukkien rehottaa?

Vaihdoimme eilen tuttavan kanssa muutaman kommentin ihmisten Facebook-käyttäytymisestä. Facebookissa tietysti, mutta privaatisti.
Oli jotenkin lohduttavaa huomata, että niinkin tasapainoisen oloista ja rauhallista ihmistä näytti ärsyttävän kutakuinkin samantyyliset asiat. Minä kun olen kärvistellyt tuskissani ajatellessani olevani täysin joustamaton ja vähintäänkin epäsosiaalinen takakireä kuumakalle ajatuksineni.

Tämä ärtymykseni pääsi kliimaksiin, kun minua viisaampien mediavaikuttajaksikin noteeraama henkilö, jota seurasin, onnistui alle 6h sisällä päivittämään statuksensa 9 kertaa ja vielä yhden kuvapäivityksen bonuksena. Koko päivään mahtui 15 päivitystä. Eikä päivitysten sisältö ollut kovinkaan tähdellistä. Ainakaan minulle. Hänelle saattoi toki ollakin. Koko päiväni meni pilalle ja jouduin äkkiä perumaan henkilön seuraamisen naamiksessa. Tunsin asiasta jonkinasteista helpotusta ja jopa vahingoniloa. Siitäs sai saakeli. Kiukkukin alkoi lieventyä. Johtui myös varmaan siitä, että niiden loputtomien päivitysten tulva etusivulleni loppui. Luojan kiitos.

Seuraavaan jonkinasteiseen emämunaukseen ja kirjoittamattomaan fb-etikettivirheeseen törmäsin taas hyvin pian. Likimain tuntematon henkilö julistaa seinällään, joka myös valitettavasti näkyy minullekin, läheisensä tekevän kuolemaa. Erittäin valitettavaa toki. Tästä seurasi odotettavissa oleva voima- ja jaxuhaliryöppy alle kymmeneltä. Todellakin vain alle kymmeneltä. Loput henkilön yli tuhannesta tuttavasta luultavasti kokivat tilanteen kiusalliseksi tai olivat jo ignooranneet henkilön päivitykset. Seuraavana päivänä sama henkilö sujuvasti päivitteli jo aivan muita arkipäivän asioita. Että niin rankka case.

Olen minäkin kämmännyt päivityksissäni ja möläyttänyt mitä sattuu. Niin luultavasti on suurin osa meistä, jotka olemme sosiaalista mediaa reippaalla kädellä käyttäneet. Rapatessa joskus roiskuu ja se on ihan normaalia. Mutta että jatkuvasti? Onneksi voin valita kenen päivityksiä etusivullani katselen. Näin suosittelen muitakin tekemään, jos alkaa liikaa sieppaamaan.

Kaiken tämän itsekseni harjoittamani jupinan keskellä kuitenkin tajusin yhtäkkiä, että ehkä tuo mediavaikuttajakin, joka on luultavasti hyvin tehtäviinsä koulutettu ja omistaa komean ansioluettelon, on kuitenkin jäänyt paitsi kehityksen pyörästä sosiaalisen median osalta. Ehkä kansalaisopisto on oikeasti totuuden jäljillä tarjotessaan Facebook-kursseja aikuisille. Vähän niinku manuaalin lukeminen ennen laitteen käyttöönottoa? Kyllä mä suosittelisin.

Byhyy + terkkuja Köyliöön

Epäonniset satakuntalaiset ovat saaneet kärsittäväkseen melkoisen vitsauksen susilauman muodossa. Oletettavasti keskiverto metsästäjää älykkäämmistä susista koostuva lauma on jallittanut alueen jahtikeisareita mennen tullen. Viimeisenä lauman taidonnäytteenä voitaneen pitää katoamista kuin pieru Saharaan  kaatoluvan astuttua voimaan 15.3.2013. Eilen saimme kuulla jahdin päättyneen tuloksettomana.

Pahantuulisia ja itkuisia metsästäjiä on vilissyt paikallismediassa Satakunnassa. Jopa Yle noteerasi näiden neitokaisten porun kuvilla varustetun artikkelin muodossa.

Ooooookke. Eli siis ensin oli ongelmana, että reilun vuoden aikana on tehty 856 susihavaintoa, joista 248kpl alle 100m asutusta rakennuksesta. Näkö- ja jälkihavaintoja on. Hitto vie, silti ei kellään edelleenkään taida olla valokuvaa yhdestäkään pihasudesta? Naapurin karvaperseestä, ylinopeutta 120km/h ohi ajaneen auton rekkarista ja ties mistä kyllä ehditään napata kuva, mutta ei pihassa pyörivistä susista. Ei, vaikka nykyään joka tädillä ja sedällä ja akvaariokalallakin on luuri, jolla saa kuvaa ja videota vaikka päällään seisten. Sudet eivät ehkä jostain syystä tallennu kameraan? Voisko olla niin?

Lupa siis saatiin yhdelle sudelle, joka piti ampua pihapiiristä tai sen välittömästä läheisyydestä. Kuulostaa järkevältä. Häirikkösuden poistamisestahan nyt on kyse eikä mistään hupiräiskinnästä, jossa äijät painaa lippikset väärinpäin mettässä kirkuen moottorikelkkojen kanssa. Kaksi viikkoa meni eikä yksikään susi tullut pihaan. Eikun anteeksi - jäljet oli nähty kerran 70m päässä asutuksesta.  Vuan suattoihan tua olla kettukii... tai naapurin Moppe.

Niin tai näin, kaatolupa alkoi umpeutua ja alkoi yhtäkkiä karmea poru metsään kärrätyistä sian raadoista. Ihme ja kumma, että sellaset ilmestyy kuvaan jahdin loppumetreillä. Tai huomataan juuri loppumetreillä. 

Yle.fi:n jutussakin esiintynyt Jari Kallio oli etunenässä metsästysseuran puheenjohtajana tekemässä rikosilmoitusta, kun jahtia on häiritty ja sudet houkuteltu metsään. Mikäköhän on rikosnimike - paha mieli? Maanomistaja rikosilmoituksen varmaan voikin tehdä, jos haaska on luvaton, mutta metsästysseuralle asia tuskin suoranaisesti kuuluu. Oman osansa reklamoinnista oli saanut myös jahdin keskelle eksynyt hiihtäjä. Ehkä hänenkin toimensa tutkitaan. Tiedä mikä suojeluagentti sekin ollut... Koittanut vaan hämätä hiihtovarusteilla...

Summa summarum - sudet eivät saa olla pihassa, mutta metsässäkään ei ole hyvä.

Sianraadoista tietysti metsästäjät syyttivät sudensuojelijoita. Tämä on ihan selviö. Siellä on kaupunkilashipit Metsästäjä-lehdestä ammennetun adrenaliinin voimalla kammenneet puolimetrisessä hangessa satoja kiloja sianruhoa keskelle metsää. Ehdottaisinkin, että jatkossa paikalliset metsästäjät rekrytoisivat näistä luonnonoikuiksikin tunnistettavista hipeistä itselleen jahteihin apuvoimia. Eikun hippiplikat juoksemaan hangessa sudet kiinni ja mojauttavat nyrkillä hukat tajuttomaksi ja kantavat selässään mettästä pois. Säästyy pojilta panokset ja moottorikelkoista menovesi. Grillailkaa vaan jahtimajalla makkaraa, ottakaa olutta ja antakaa kaupunkilaishippien käydä hoitamassa miesten hommat.

Ehdottaisinkin tähän loppuun pientä Watergate-hengen mukaista veikkausta - onko lopputulos Köyliön susien suhteen:

a) Koko koirasusilauma on noussut siivilleen ja lentänyt Venäjälle, josta se on tullutkin. Mokomat raivotautiset piskit.

b) Susien suojelijat ovat tappaneet koko susilauman, mutta lavastavat nyt metsästäjiä syyllisiksi.

c) Metsästäjät ovat tappaneet koko susilauman, mutta esittävät joutuneensa ilkivallan uhreiksi ja suojelijoiden lavastavan heitä.

d) RKTL on tullut paikalle ja pakannut koko lauman autoonsa ja piilottelevat nyt niitä toimistojensa pöytälaatikoissa.

e) Ähtäri, Ranua ja Korkeasaari ovat hakeneet sudet pois pelätessään kiinnijäämistä laittomista siirtoistutuksista ja geenimanipuloivat paraikaa susien dna:ta.

f) Susiongelmaa ei alueella ole alunperin väitetyssä mittakaavassa ollutkaan.

Tuomittu saarnamies Lind

Kun Taajamasusi ry:n leirissä alkoivat mennä puurot ja vellit sekaisin, yhdistyksen omissa tiedotteissa puhuttiin ristiin rastiin mitä sattuu sekä Turun Sanomien yleisönosastolle alkoi ilmestyä tavallisten kansalaisten kirjoituksia, joissa vaadittiin susihysterian lietsomisen lopettamista, lisäsi Taajamasusien yhteistyökumppani Itä-Suomen ihme Marko Lind yhdistyksensä kanssa pökköä pesään.

Suurpedot ja Luonto ry kuulostaa oikein asialliselta yhdistyksen nimeltä. Suurpedot ovat osa luontoa. Vilkaisu yhdistyksen kotisivuille kuitenkin luo heti jo etusivulla vision verkkokalvoille erittäin maanisella tavalla operoivasta puulaakista. Osaan onneksi suunnata heti oikean asian kimppuun. Kuten epäilinkin, yhdistyksen viimeinen kampanjarykäisy alittaa kaikki matalimmatkin maahankaivetut rimat.  Jollen tietäisi Lindin taustaa, voisin kuvitella päätyneeni hivenen vinksahtaneen uskonlahkon sivuille: KAMPANJA.
Susien suojelua puoltavien ja susien puolesta puhuvien ihmisten nimittäminen "kampanjan" virallisessa mainoksessa Eko-Terroristeiksi, valheiden levittäjiksi, juoruakoiksi, antaa kuvan täysin asiattomasta toiminnasta. Koko kampanja itsessään on jo hyvin kyseenalainen.
Yhdistyksen toiminta vaikuttaa Taajamasusi ry:nkin toimintaa hullummalta, joten erittäin lyhyt annos riittää ja poistun sujuvasti järkevämmille vesille.

Marko Lind yhdistyksen puheenjohtajana sen sijaan haluaa näkyä ja kuulua nimenomaan omalla nimellään. Jopa niin paljon, että hänestä on erittäin helppo löytää huikeat määrät tietoa kohtuullisen nopeallakin etsinnällä.

Lind on saarnamies. Itse itsensä saarnamieheksi nostama Jumalaa kumartava herrasmies Imatran lähiöstä. Rivitalossa asuva ja erittäin paljon CAPS LOCK-PÄÄLLÄ KIRJOITTAVA. Lindin tajunnanvirran tuotoksiin pääsee tutustumaan saarnamiehen blogissa sekä esimerkiksi Youtubesta löytyvistä haastatteluissa jossa Lind kertoo elämänvaiheistaan mm.Konnunsuon vankilan asukkaana.

Lind on ollut mukana monessa. Jumalan Seurakunta Imatraa aloitellessaan Lind julisti paikallislehdelle herätysliikkeiden ja kirkkokuntien valehtelevan. Usko omaan ylivertaisuuteen vaikuttaa olevan järkkymätön. Mukana kunnallispoliitikassakin Lind ehti olla nauttien luottamustehtävistä varavaltuutettuna sekä sosiaali- ja terveyslautakunnan jäsenenä kunnes sai tuomion törkeästä petoksesta helmikuussa 2008. Asiasta uutisoi mm. Iltasanomat. Keväällä 2011 Lind kertoi, ettei aio enää lähteä mukaan politiikkaan. 2012 kunnallisvaalien lähestyessä Lind oli taas  lämpenemässä mukaan kilpaan, kertoi Imatralainen. Kunnallisvaaliviivalle Lind ei näytä kuitenkaan päätyneen, mikä lienee hyvä asia.
Lindin ympärillä leijuva negatiivinen leima ei silti ota laantuakseen, sillä Lindin luotsaaman yhdistyksen tuore kampanja on poikinut useita yhteydenottoja poliisiin.

Taajamasusi ry:n valheiden jatkuva polku

Taajamasusi ry julkaisi adressissaan kommentin 13.3.2012, joka oli sisällöltään seuraavanlainen:

Taajamasusi-yhdistystä lyötiin kovasti Iltalehdessä, Iltasanomissa, Nelosen uutisissa ja vieläpä kuoroon liittyi ministeri Ville Niinistö omassa Facebook-profiilissaan - ihmetteli, että eikö yhdistykselle riitä susien vastustaminen, pitääkö kotkiakin vielä vastustaa... Uutisessa viitattiin siihen, että koju tuhopoltettiin, koska Taajamasusi-yhdistys kertoi paikan osoitteen ja julkaisi kuvia siitä omilla nettisivuillaan.

Sen lisäksi, että paikkatiedot raatoruokintapaikasta olivat julkisia jo eläinlääkärin luvan perusteella voi ihmetellä paria muuta juttua:
1. Loppuuko nyt kotkatutkimus siihen, että koju poltettiin - eivätkö kotkaharrastajat osaa rakentaa tarvittaessa uutta kojua?
2. Eivätkö kotkanruokkijat olisi voineet rakentaa ruokkimisalustaa ylemmäs niin että linnut olisivat päässeet haaskalle mutta sudet eivät.
3. Olisivat voineet rakentaa haaskan ympärille vaikka sähköisen petoaidan sen sijaan että kaikkien lähikuntien asukkaiden pitäisi rakentaa petoaidat talojensa ympärille. Linnut olisivat edelleen päässeet ruokailemaan.
4. WWF:n merikotkatyöryhmän mukaan nykyisin merikotkakanta selviää jo ilman talviruokintaa eikä isoimpien ruokintapaikkojen ylläpitämistä enää suositella. 
5. Taajamasusi-yhdistystä syytettiin Facebookin susiensuojelyryhmissä kojun polttamisesta - olisivatkohan perheenäidit tosiaan lähteneet moottorikelkoilla polttamaan kojuja?
6. Taajamasusi-yhdistyksellä ei ollut mitään syytä tuhota kojua, koska jo alkuvuodesta saatiin kuulla maanomistajalta, että ruokintapaikka loppuu sen takia, että siellä käy pääasiassa korppeja ja variksia, joiden ei toivota erityisesti lisääntyvän maatilan alueella.
7. Ovatkohan itse käyneet polttamassa kojun sen jälkeen kun siihen tullut purkukehoitus?
8. Onko susien suojelupuolella keinot ja argumentit loppuneet? Kokevatko olevansa niin pahasti alakynnessä, että tällaisilla raukkamaisilla keinolla pyritään tahraamaan vastapuolen maine?

Hetkinen, hetkinen. Pakostikin alkaa hymyilyttämään tämän luettuani. Perehdytäänpä taas näihin tuulesta temmattuihin väitteisiin vähän paremmin. 

Yläneellä vasta tuhopoltettun kotkien ruokintapaikan piilokojun omistaja Jorma Kirjonen vastasi asiaan omasta puolestaan hyvin pontevasti:
- Uutta koppia ei alueelle enää rakenneta, koska sopimus umpeutuu kauden päätteeksi.
On typerää syyttää meitä oman kopin polttamisesta, kun kotkatutkimus oli meneillään.
Jos taajamasusi yhdistys on muka syytön kopin polttoon, niin he voisivat auttaa poliisia löytämään nämä kaksi moottorikelkkamiestä jo pelkästään oman maineensa puhdistamiseksi.
Maan omistaja ei suinkaan antanut kieltoa varislintujen takia, joita aina käy haaskoilla runsaasti kotkien lisäksi, vaan sen takia, kun ko yhdistys painosti massiivisesti.
On selvää, kun siirrän ruokinnan ensi kaudella uuteen turvalliseen paikkaan, niin moisella yhdistyksellä ei ole mitään asiaa niihin maisemiin."

Siihen nähden, että Taajamasusi ry tuntuu tietävän hyvinkin, kuinka paljon lihaa linnuille syötetään, tuntuu oudolta heidän ehdotuksena syöttötelineen rakentamisesta. Tanssilavan kokoinen rakennelma 3m korkeuteen? Nosturi paikalle, jolla nostetaan 300kg painoiset ruhot linnuille? Niin korkealle, etteivät petoeläimet sinne pääsisi. Sitten tulisi joku ja tuikkaisi sen tuleen. Vai oliko tämä kuitenkin kultainen kädenojennus ja ehdotus lähentyä ja alkaa tehdä yhteistyötä? Talkoilla ja yhdessä eteenpäin? Hienoa, jos niin oli! 

Keväällä 2012 Nousiaisten ja Yläneen rajalla Rautsuolla käytiin ulkopuolisten toimesta tuhoamassa piilokoju sekä Korkeasaaren eläintarhan omistama häkki. Tämä vielä sen jälkeen, kun lintujen ruokinta oli jo lopetettu. Tähän paikkaan oli myös käyty asentamassa metsästäjien toimesta riistakamera, jossa olikin havaittu joitain susia käyvän haaskoilla. Kuvat päätyivät luonnollisesti Taajamasusi ry:n sivuille.

Vaikka vastakkainasettelu ei aina ole hedelmällistä keskustelun kannalta, niin en malta olla toteamatta, että yksittäinen kotkienruokintapaikka, josta lähimpään taloon on 3km, ei varmasti vedä vertoja niille sadoille peurojen ruokintapaikoille, joita metsästäjät ylläpitävät huomattavan paljon lähempänä asutusta. On paljon erikoisempaa, ettei Taajamasusi ry:llä ole mitään mielenkiintoa puuttua näihin. Onhan kyse kuitenkin suden ensisijaisesta ravinnosta, joka tarkoituksella ja metsästäjien omaa laiskuutta ja mukavuudenhalua houkutellaan lähelle ihmisasutusta läpi Varsinais-Suomen, Satakunnan ja itseasiassa läpi koko maan. 

Tätä ihmetteli myös Isosuon kotkanruokintapaikan maanomistaja. 

Täytyy kuitenkin muistaa, etteivät kaikki pelkää susia. Eivät kaikki ihmiset halua eivätkä tarvitse petoaitoja pihojensa ympärille. Taajamasusi ry:n adressin on käynyt allekirjoittamassa 1910 ihmistä. Se on aika vähän huomioiden koko Suomen 5,5 miljoonan ihmisen populaation. Se on hemmetin vähän huomioiden Varsinais-Suomen asukasmäärän, jossa on n.460 tuhatta asukasta. Pelkästään Nousiaisissa on asukkaita n. 4800 ja Mynämäellä n.8000. Taajamasusi ry:n Facebook-sivuilla "tykkääjiä" on peräti 95kpl. 
Yhdistyksen jäsenmäärää ei ole ilmoitettu. Kovin suuri sekään tuskin on.

ÄHTÄRIN ELÄINTARHAN SÄHKÖPOSTI TAAJAMASUSI RY:LLE

Ähtärin Eläintarhan intendentti Mauno Seppäkoski kirjoitti Taamasusi ry:lle muutama viikko takaperin kirjeen katkaistakseen vahingollisilta huhuilta siivet. Valitettavasti tämä kirje ei Taajamasusi ry:n kautta koskaan päätynyt julkisuuteen.

--------------------------------------------------------------------------------
Parahin Taajamasusi järjestö.

Tämä on tätä minun työhöni liittyvää ns. ylimääräistä työtä.
Mutta teen tätä mielelläni ainoastaan sen vuoksi, että  myös median edustajat saavat  oikeaa tietoa eläinpuistomme toiminnasta ja saadaan samalla katkaistua huhuilta siivet.
Me eläinpuistojen ja tarhojen edustajat  olemme ehkä itse hieman vaikuttaneet  kansalaisten tietämättömyyteen miten eläintarhat toimivat. Alkuaikoina eläintarhoista ei ole kerrottu, että eläimiä kuolee ja lopetetaan aivan kuten luonnossakin. On ilmeisesti pelätty herkkien ihmisten ja varsinkin aktivistien kannanottoa miksi niitä lopetetaan. Mutta nyt on eletty jo 15 vuotta avointa tiedottamisen linjaa.

Lähetän  teille  vähän historiaa eläinpuistomme susien alkuperästä.

Lähetän tietysti myös teille Taajamasudelle tiedot  tämän sähköpostin liitteenä tässä yhteydessä Eläinpuistomme sivuilla olevista pitonormeista.
- Mutta turha on  antaa luettavaksi susitilastoja tai muidenkaan eläinten raportteja henkilöille jotka haluavat  tulkita niitä kuitenkin väärin.
- Tietysti annamme pyydettäessä tilastoja viranomaisten käyttöön.

Taajamasuden juttuihin mennäkseni

- Esim. 2000 luvulla  Korkeasaarta koskeva juttu  on mielenkiintoinen koska tiedän, että  Korkeasaaressa on  vuonna 1977 lopetettu viimeiset sudet.
- Ähtärissä oli kerrottu 2009 olevan 36 sutta,   mutta viime vuonna  9.  Mutta 36 sutta vuonna 2009 on täysin vastuuttomasti heitetty. Ähtärissä Ei ole koskaan ollut yhtä aikaa tuollaisia määriä. . Haluaisin keskustella tuon henkilön kanssa joka tuollaisia väittää.
- Jo pelkkä susien voimakas hierarkia pitää huolen siitä että noin suuri  susilauma yleensä voisi pysyä hengissä  eläinpuistomme  oloissa ja kasvaa noin suureksi. Ja entäpä mitä  sitten vaikka meillä olisi tai syntysi kuinka paljon susia tahansa , niin emme voisi niitä  siirrellä mihin tahansa.      
- Ylimääräiset sudet joita ei voida siirtää toisiin tarhoihin yksinkertaisesti lopetetaan.
- Tällä hetkellä oleva ainoa  susipari on vuodesta 2004 lähtien ollut yksi ainoa lisääntyvä pari.( Pari on lähtöisin  Riiga Zoo ja Höör Djurpark tarhoilta).  Uroksella on käytössä implantti eli ehkäisykapseli nahan alla koska pentujen tuloa säännöstellään.  Jos ehkäisy  jostain syystä pettää, niin pennut lopetetaan välittömästi niiden synnyttyä.
- Lisäksi meillä olevassa 6 suden laumassa olevat urokset on leikattu  (vasectomia).  Siementiehyet on katkaistu. Lopetetut ja itsestäänkin kuolleet sudet ovat kaikki kantakirjoissa joita ylläpitää koordinaattori Kolmårdenissa.

- Olen eläinpuistomme eläinkokoelman ylläpitäjä. En ole saanut  susien suhteen mitään kyselyä Taajamasuden toimesta.

- Jotta ei tarvitse perusteettomasti heitellä lukuja, niin  ottakaa Taajamasudesta  yhteyttä Ähtäriin , niin  saatte minulta oikeaa tietoa meidän Eläinpuistomme toiminnasta ja sitä kautta susiemme oikeista määristä.
- Sekä lisäksi vielä  Ähtärin Eläinpuistossa  ei ole koskaan susille asennettu pantoja. Kuten jutussa mainitaan.

- Järjestimme viime kevät-talvella ison  informaatiotilaisuuden Eläinpuistomme  susitarhalla medialle josta oli kutsu mennyt kymmenille median edustajille. Myös Turun alueen lehtiä oli kutsuttuna. Paikalla oli kiinnostuneita lähinnä muutama maakuntalehti  lähi alueelta. Ei näytä suuresti kiinnostavan susista kerrottava oikea tieto siitä miten Eläinpuistomme toimii.   Lopetimme tuolloin ylimääräisiä susia. Ne  olivat vammautuneet voimakkaan laumakäyttäytymisen vuoksi.
- Toivotankin nyt Taajamasuden  ja kaikki siellä tällä hetkellä Suomen pahimmalla huhualueella Varsinais-Suomessa ja myös kotiseutuni Satakunnassa  susista kiinnostuneet  edustajat Ähtäriin tutustumaan toimintaamme.
- Olen itse myös valmis tulemaan sinne Varsinais-Suomeen kertomaan  Eläinpuistomme toiminnasta. Se edellyttää tietysti , että matka - ja luentopalkkiot ym. maksaa tässä tapauksessa –Taajamasusi- .



Parhain yhteistyöterveisin

Ähtärin Eläinpuisto Oy / Ähtäri Zoo Finland
Intendentti /Zoo Director
Mauno Seppäkoski
Animal Collections Department Superior
mauno,seppakoski@ahtarinelainpuisto.fi
phone + 358 (0) 400 267393

SUDEN HISTORIA ÄHTÄRISSÄ

Sain tilaisuuden tuoda muidenkin luettavaksi tietoa Ähtärin eläintarhan susista; niiden historiasta, käyttäytymisestä, lauman muodostumisesta ja vaistojen kehittymisestä aina aivan syntymästä asti. Ehdottomasti tutustumisen arvoista. Kiitos Ähtärin Eläinpuisto Oy ja Mauno Seppäkoski!
"SUDEN  HISTORIA  ÄHTÄRISSÄ

ELÄINPUISTON  SUDET  

Susi, tuo alkukantainen, pelätty aina yhä konflikteja  ja keskustelua aiheuttava eläin on yksi kaikkein laajimmalle levinneisyysalueelle levinnyt laji maapallolla.

Susi on kuulunut Eläinpuistomme eläinkokoelmaan aivan alkuvaiheesta asti. Sudet on luokiteltu 32 alalajiin johon meidän Skandinaavinen susikin kuuluu. Se on aina säilyttänyt sille jo ammoisina aikoina muodostuneen roolin ” Iso paha susi”. Se tuli esiin aikoinaan muun muassa uudemmassa versiossa 1800 luvulta peräisin olevassa Grimmin veljesten Punahilkka sadussakin . Susi on muutakin kuin iso paha hukka.
Eläinpuistossamme on 40 vuoden aikana seurattu ja tutkittu miten susi käyttäytyy ja miten sosiaalista elämää se elää.

Ensimmäiset Ähtäriin siirretyt sudet olivat toisen polven tarhasusia. Niiden vanhemmat olivat alkujaan Inarista Lemmenjoelta.
Tuolloin susi oli vielä vahvasti vainottu ja 1960 luvulla maastamme hävitetty melkeinpä kokonaan.
Niinpä tuohon aikaan Inarista v.1963 löytynyt sudenpesä sanottiin olevan viimeinen Suomessa oleva susipesä
Silloin jo tunnettu Erkki Pulliainen joka oli susitutkijana Sallassa perustamallaan Värriön koeasemalla otti nuo ns. viimeiset sudenpennut hoitoonsa. Hän hoiti ja tutki pitkään noiden susien käyttäytymistä Helsingissä Viikin koeaseman tiloissa. Nuo kesyyntyneet sudet aikanaan siirrettiin Tampereen Eläintarhaan. Noista susista Erkki Pulliainen sai nimensä ”Susi” Pulliainen.
Nämä Inarin sudet ovat olleet muodostamassa Suomen ja Ruotsin eläintarhojen kannan puhdasta perimää.

Susien saapuminen eläinpuistoon oli alkuvaiheen mielenkiintoisempia tapahtumia. Tuolloin 1972 elokuussa Tampereen eläintarha ilmoitti toimintansa lopettamisesta, että heidän susille pitäisi löytyä uusi sijoituskohde ja ne tulisi noutaa loppuvuoteen mennessä. Kolme Inarin susista periytynyttä naarasta siirtyi Ähtäriin mielenkiintoisen matkan jälkeen.  Sudet siirrettiin aluksi väliaikaisiin tiloihin, kunnes keväällä 1973 ne pääsivät uusiin sen ajan pitovaatimusten mukaiseen tarhaan. Katsojalle oli aivan uutta, että eläintarhassa esiteltävät sudet esitellään tiloissa joissa ne voivat piiloutua yleisöltä. ” Tee hukkareissu Ähtäriin” oli tuolloin mainoslause joka ei kuitenkaan tarkoittanut etteikö susista jotkut olisivat olleet aina nähtävillä piiloutumisesta huolimatta.

Kesällä 1975 yksi naaraista siirrettiin Ruotsiin Skånen eläinpuistoon josta saatiin tilalle nuori uros. Seuraavan kevät-talven huumassa uusi uros kiinnostui naaraista niin, että kevään tullen syntyi ensimmäiset pennut. Näin alkoi susien elämä Ähtärin eläinpuistossa.
Sen jälkeen on Ähtärissä syntyneitä susia siirretty eri eläintarhojen välillä lähinnä pohjoismaissa. Uutta perimää Ähtäriin on tuotu esim.eläintarhoista Lyckselestä,ja Kolmårdenista ja Boråsista Ruotsista ja Riikasta Latviasta.
Eläinten lisääntymistä elintarhoissa ohjaillaan koordinaattorin johdolla. Kordinaattori on henkilö joka ylläpitää kantakirjaa lajista joka kuuluu hänen tehtäviinsä valvoa jokaisen susia pitävän eläintarhan susien kannan perimää.


Susien pidolle asetettavia vaatimuksia on lisätty tähän päivään mennessä viimeksi vuonna 2003.
Nyt kiinnitetään huomiota erityisesti eläinten virikkeelliseen toimintaympäristöön ja riittävän suuriin tiloihin. Sudella se tarkoittaa mahdollisuutta  esim.  toteuttaa lähinnä hallitsemista sekä reviirin puolustusta entistä paremmin.  Kaivaa luolia ja piilottaa ruokansa joka on tärkeää erittäin hyvän hajuaistin omaavalle sudelle.

Eläintarhaeläinhoitajan ammattitutkinnon perusteiden uusiminen on korottanut hoitajan koulutuksen ammattitaidon tasoa. Erityisesti suden kohdalla se tarkoittaa syvällisempää perehtymistä sen käyttäytymiseen ja elinkaareen. Hoitajan tulee tunnistaa työssään poikkeuksellinen käyttäytyminen ja elekieli ja niiden muutokset. Elekieli on monipuolinen joka muodostuu naamanilmeistä, korvien asennosta, kehon ja hännän asennosta, liiketilasta sekä äänistä ja hajuista.
Koulutuksessa painotetaan asiakaspalvelua ja viestintää  jotta  eläintarhaeläinten hoitaja osaa työssään  opettaa  ja  jakaa oikeaa tietoa  eläimistä ja niiden elinympäristöstä  eläintarhassa kävijöille.

Suden sosiaaliset ominaisuudet tulevat hyvin esiin laumassa joka on niiden perusta.
Lauman toimintakyvyn varmistamiseksi jokaisella sudella on oltava paikkansa arvojärjestyksessä. Pelisäännöt tulee kaikkien tuntea ja niitä noudattaa.
Eri kehityskaudet sudella on 2 viikon mittaisen sokean kauden jälkeen alkava 2-3 viikon siirtymäkausi jolloin susi alkaa liikkua ja hakea virikkeitä ympäristöstä.
Sosiaalistumisen kauden 3-7 viikon aikana syntyy mielleyhtymät ja oppiminen jotka jäävät vaikuttamaan pysyvästi.
Nuoruuskausi alkaa 8 viikolla jolloin syntyy arvojärjestys ja arvojärjestyksen kommunikointi elein ja hajuin.
Aggressiivisuus , hallitseminen  ja reviiripuolustus. kehittyvät  12-18kk aikana jonka jälkeen susi saavuttaa täysi-ikäisyyden 22 kk. iässä  
Susi voi elää tarhaoloissa 15 vuotta, mutta keskimääräinen ikä on kuitenkin 6 vuotta.



Ähtärin Eläinpuisto Oy / Ähtäri Zoo Finland
Intendentti /Zoo Director
Mauno Seppäkoski
Animal Collections Department Superior
mauno,seppakoski@ahtarinelainpuisto.fi
phone + 358 (0) 400 267393"

KOTKIEN RUOKINTAPAIKAN TUHOPOLTON TAKANA TAAJAMASUSI RY?

Luontokuvaaja Janne Heinonen pöyristyi siitä, minkälaiseen toimintaan ihmiset ovat valmiita susivihassaan ja lähti lähestymään sosiaalista mediaa seuraavassa asiassa:


" Luontokuvaajana, ja kyseisen Yläneen kotkien haaskaruokinnan paikasta tietävänä halusin tuoda tietoisuuteen Tiltun ryhmän toimintaa tässä asiassa ja sen seurauksista. Kyse on tuttavani hoitamasta kotka ruokinnasta, jota kyseisellä suolla on pidetty jo lähes 20 vuoden ajan, ja vasta nyt on nostettu esiin, että kyse olisikin ”susien raato ruokinnasta”. Olen itsekin käynyt kotkia kuvaamassa paikalla useita kertoja, ja paikalla käy n. 100 - 200 kotkaa päivässä. Paikalla tehdään aktiivista kotkien rengaslaskentaa ja tutkimusta, siksi kotkien määrä on hyvin tiedossa. Näin ollen ruho määrällä ei suinkaan ruokita yhtä – kahta kotkaa, kuten Taajamasusi ry väittää, vaan todellakin ruhot tulevat näin suuren kotkamäärän ruokintaan. Ruhot tulevat sopimus-sikalasta ja ne ovat eläinlääkärin tarkastamia ja hyväksyttyjä petolinturuokintaan. Ruhoja viedään paikalle kerran viikossa.

Nyt tämä kotkaruokinta on joutunut Taajamasusi ry:n mustalle listalle ja häirinnän kohteeksi, sekä maanomistajaa on painostettu paikan lopettamiseksi. Taajamasusi ry:n väki kävi paikalla ensimmäisen kerran 22.12.2012, jolloin he esittäytyivät Luontoliiton Susiryhmäläisinä, kertomatta kuitenkaan henkilötietojaan. Tällöin he kuvasivat ruhot, ja kuvat löytyvät nyt Taajamasusi ry:n kotisivuilta. Muutama päivä myöhemmin paikalle ilmestyi riistakamera ja alkoi tämä huhupuhe susien ruokinnasta pihapiirissä.

Kyseinen suo sijaitsee kyllä susialueella, Yläneen korpialueella, ja lähimpään taloon on matkaa reilu 3 kilometriä. Toki lauman reitti, tai yksinäisen suden matka voi tästä ohi mennä, ja korppien metelöinnin seurauksena voi yksittäinen susi paikalle eksyäkin, mutta kotkatutkimuksen aikana näinä vuosina ei ole törmätty kuin muutamaan yksittäistapaukseen.

Ikäväkseni huomasin taajamasusien sivuilla harhaan johtavaa tietoa kyseisestä paikasta:

http://www.taajamasusi.com/kuvat

Kotka paikka on sivun loppu puolella kuvattuna ja harhaan johtavasti laitettu riistakamerakuvaa ruho kuvien väliin. Ruhoruokinta kuvat on tiedostonimien perusteella otettu 23.12.2012, ja riistakamera kuvat 4.10.2012 päiväyksillä, eli paljon ennen kuin kyseiselle paikalle edes vietiin riistakameraa. Kotkan ruokintakin on kyseisellä paikalla tänä talvena aloitettu vasta 15.10.2012. Eipä jää paljoa epäselväksi mitä tällä ”kuvamanipulaatiolla” yritetään kertoa, mutta ainoa joka tästä kärsiin on nyt päättyvä kotkien ruokinta, sillä tästä aiheutunut kohu on pelotellut ruokinnan huolto ringin olemattomiin ja maanomistajan suostumus ruokinnalle on katkolla.

Kotkakuvista kiinnostuneille, paikalta otettuja kuvia löytyy:http://www.jhkuvat.com/?page_id=108

Taajamasusi - Kuvat
www.taajamasusi.com

Taajamasusi ry - sudet pois taajamasta Taajamasuden sivuilta löydät tietoa susien aiheuttamista ongelmista sekä riskeistä ja susiasioiden käsittelystä Suomessa.

Janne Heinonen"


Pian Heinoselta saatiin ikävämpi viesti asiaan liittyen:

"Palaan tähän aiempaan viestiini uudestaan, ja vielä ikävämmissä merkeissä kuin viimeksi.

Kotkan ruokintapaikalla ollut piilokoju, josta tutkimusta ja valokuvaausta suoritettiin on nyt tuhopoltettu. Tänä aamuna paikalla oli vain savuava hiillos, ja kahdet moottorikelkan sekä kahdet jalan jäljet hangessa. Yli 20 vuoden kotkantutkimus myös tällä paikalla saatettiin näin päätökseen.

Itse en voi kuin ihmetellä mihin tämä susi vastaisuus voi vielä johtaa. Luontokuvaajana liikutaan perhen kesken paljonkin kyseisellä seudulla, ja ainoa mikä herättää nyt pelon aihetta on toisen ihmisen kohtaaminen.

Janne Heinonen"



Tiltu Nurminen on myöntänyt Iltasanomille Taajamasusi ry:n julkaisseen kotisivuillaan kuvat sekä ruokintapaikan sijainnin.



Tuhopolton kohteeksi joutuneen kojun omistaja Jorma Kirjonen teki asiasta poliisille rikosilmoituksen ja on erittäin järkyttynyt ja pahoillaan tilanteesta.
Kirjonen aloitti kyseisellä suolla kotkien ruokkimisen ja havaintojen kirjaamisen 23 vuotta sitten. Havainnot Kirjonen ilmoittaa eteenpäin rengastustoimistolle. Parhaimpana päivänä kyseisellä paikalla on kotkia kirjattu käyneen lähemmäs 400 eri yksilöä. Normaalina päivänä lintuja käy paikalla 100-150 eri yksilöä. Lintujen tiedot kirjataan ylös kiikareita apuna käyttäen. Koju oli tähän tarkoitukseen pakollinen jotta linnut eivät häiriinny ihmisen läsnäolosta. Kyseisen paikan merkitys maa- ja merikotkien lajien säilymiselle ja lisääntymiselle sekä lintujen tutkimukselle on ollut valtava.
- Tämän tyylisiä ruokintapaikkoja on Suomessa näille linnuille vain muutama. Vastaavaa, joka olisi palvellut lintuja yhtä pitkään, läpi kaikki talvet yhtäjakoisesti yhtä suuressa mittakaavassa, ei ole tämän lisäksi ole ollut yhtään, Jorma Kirjonen summaa.






Kirjosen ruokintapaikan kotkia 8. joulukuuta 2012, kun asiat olivat vielä hyvin. (Kuva: Janne Heinonen)



Kotkien ruokinta ja seuranta on ollut Kirjosen elämäntyö jo liki neljännesvuosisadan. Nyt se on kuitenkin vaarassa loppua ilkivallan takia. Kuinka nyt käy kotkien ja miten tästä eteenpäin?

- Nykyisen ruokintapaikan maanomistajaa on painostettu niin paljon ulkopuolelta, ettei hän halua enää ruokintaa jatkettavan ensi kautena. Joudumme etsimään kotkille uuden ruokintapaikan ja toivomme, että linnut löytävät sinne.


Kuinka paljon ruokintapaikalla sitten käy suurpetoja ruokailemassa? Eli ruokitteko ja houkutteletteko te tänne suurpetoja näillä ruhoilla? Tästähän teitä on syytetty.

- Tänä talvena on paikalta löydetty yhdet jäljet. Kyseessä on siis ollut yksittäinen susi ohikulkumatkalla. Aiempina vuosina on joitain yksittäisiä tapauksia. Yhtenä vuonna tällä aukealla pannotettiin yhdet sudet ampumalla niihin nukutusnuolet. Se jäi niille niin epämiellyttävänä kokemuksena mieleen, että eivät enää toista kertaa tulleet tänne. Kyllä susi haistaa ihmiset tuolla mökissä ja välttää tänne tulemista. Jäätynyt liha ei sitä kovinkaan paljon kiinnosta niin kauan kun metsissä on tarjolla tuorettakin riistaa. Täällä on pienriistaa niin paljon jäniksistä kauriisiin, että näin pienelle susipopulaatiolle siitä kyllä riittää syötävää. Ei niitä nämä jäiset ruhot kiinnosta. Satunnaiset täällä kävijät ovat olleet ehkä niitä yksinäisiä laumasta pois potkittuja nuoria, joilla ei vielä saalistaminen ole ihan hanskassa, Kirjonen arvelee.


Kirjonen selvästi tuntee kotkien lisäksi luonnon ja siellä asuvat eri eläinlajit. Onhan hän elänyt viimeiset 23 vuotta tarkkaillen niitä niiden ehdoilla ja kirjaten kaiken tarkasti ylös. Kiitos ilkivallan ja Taajamasusi ry:n, nyt se taival on toistaiseksi päättynyt.






Lohduton näky kohtasi Jorma Kirjosta sunnuntaina 10.3.2013. (Kuva: Jorma Kirjonen)






TAAJAMASUSI RY YHDISTYKSENÄ

Taajamasusi ry ja siihen voimakkaasti henkilöitynyt yhdistyksen puheenjohtajana tituleerattu Tiltu Nurminen ovat olleet esillä mediassa voimakkaasti viime aikoina. Eikä suotta. Nurminen on ansiokkaasti rummuttanut asiaansa kuuluville. Näkyvimmin Taajamasusi ry lienee noussut eniten otsikoihin lakialoitteensa vuoksi. Yhdistys on vaatinut lakialoitetta, jonka mukaan susi muuttuisi lainsuojattomaksi heti, jos se tulisi 150m lähemmäksi asutusta tai karja-aitausta ja kuka tahansa saisi ampua sen vapaasti taajaman ulkopuolella. Lupia ei tarvittaisi. Kuka tahansa saisi ampua. Kuka tahansa, kenellä sattuisi olemaan ase saatavilla, ilman pelkoa rangaistuksesta.

Tiltu Nurminen on ollut erittäin kiistelty ja vihattukin henkilö. Helmikuinen Köyliön susi-ilta kärjistyi jopa niin, että Taajamasusi ry:n hallitus päätyi tekemään asiasta rikosilmoituksen, kertoo yhdistys tiedotteessaan. Tehty rikosilmoitus koski Nurmiseen kohdistunutta tappouhkausta sekä herjausta.

Taajamasusi ry:llä on omat kotisivut.

Kotisivuilta ei löydy osoitetietoja, ei tietoja hallituksesta, ei yhdistyksen sääntöjä.

Tilinumero kyllä löytyy sekä tiedot, miten maksavaksi jäseneksi voi liittyä sekä hyvin vähäinen yhteystiedot-sivu, jossa näkyy puheenjohtaja Tiltu Nurmisen nimi sekä sähköpostiosoite sekä sihteeri Maarit Markkula, Köyliö ja hänen puhelinnumeronsa.

Jäseneksi kosiskelevalla sivulla ei ole sitäkään vähää ja lisäksi maksut ovat melko suolaiset:

kannatusjäsen 30€ ja varsinaisen jäsen 100€.









Soitto patentti- ja rekisterihallitukseen selventää kuitenkin tilannetta. Kuten sivuilla on kerrottu, on yhdistyksen puheenjohtajana Tiltu Nurminen. Varapuheenjohtajana häärää PRH:n rekisteritietojen mukaan Seppo Kompuinen. Kapteeni (evp) Kompuinen omaa järjestötoiminnasta rautaista kokemusta, sillä Taajamasusi ry:n lisäksi hän toimii myös Mynämäen Seudun Reserviupseerit ry:n puheenjohtajana.
Rahastonhoitajaksi on ilmoitettu Tiina Kankare.


Sihteerin tiedot kuitenkin poikkeavat kotisivuilla ilmoitetuista. Yhdistysrekisteriin sihteeriksi on ilmoitettu Jouko Saarinen. Sihteeri Saarisen kantaa ottava kirjoitus löytyykin Turun Sanomista.



ADRESSI


Jonkinlainen kömmähdys tulee kuitenkin vastaan sivuillakin paljon masinoidun adressin kanssa. Kommentteja selatessa pääsee pakostakin epäuskoinen naurahdus - onhan tämä vitsi? "Adressin tekijä on poistanut tämän viestin"

Kaikki 16 sivua kaikki kutakuinkin samaa kommenttia. Voiko tosiaan olla, että noin paljon on ollut asiatonta kommentointia? Riippuu varmaan kenen kannalta.

Leena Iivonen kävi kommentoimassa omalla nimellään Tiltu Nurmisen perustamaa adressia klo:19.39 seuraavasti:

"Vaaraa aiheuttavat sudet poistuvat näppärästi poliisilain pykälän 25 nojalla. Poliisin ei tarvitse hakea kaatomääräykselleen minkäänlaisia lupia mistään, se riittää, että vaara on todellinen. Ajatus siitä, että kuka vaan aseluvan haltija voi ampua asutuksen lähistöllä pyörivän suden, on typerintä mitä olen kuullut. Me haja-asutusalueella asuvat EMME todellakaan halua elinympäristöstämme mitään helvetin villiä länttä, jossa koirat pitää pukea luotiliiveihin ja koska vaan voi tulla kutia mistä vaan, joten olkaapa ystävällisiä ja lopettakaa tuo yltiöpäinen hysterian lietsonta ja totuuden vääristely tämän asian eteen. Kiitos!"




Kovin kauaa ei tämäkään viesti päässyt adressin kommentoinnissa roikkumaan ennen poistamista. Kuvakaappaus sivustolta klo:20.23 kertoo viestin jo kadonneen ilman selitystä adressin tekijä Tiltu Nurmiselta.



Iivosen viestin jälkeen sivuille tulee muitakin viestejä. Osassa otetaan kantaa, osassa ihmetellään viestien mielipuolista poistamisvimmaa. Kaikki eriävät mielipiteet katoavat nopeasti. Yksi asia on kuitenkin käynyt erittäin selväksi - Tiltu Nurminen ei halua avointa keskustelua eikä eriäviä mielipiteitä mistään hinnasta.