Mistä saa puhua vai saako mistään?

Ajauduin tänään oikein mielenkiintoiseen keskusteluun, jonka aihetta olen jo pitkään itsekin pohtinut mielessäni. Mistä saa puhua? Mikä on korrekti puheenaihe? Vai onko sellaisia takuuvarmoja ja turvallisia puheenaiheita enää ollenkaan? Aina tuntuu olevan joka nurkalla joku mielensäpahoittaja, jolle ei sovi joku aihe, joka kuulee jonkun vääränlaisen äänensävyn tai ahdistuu jostain. Pitääkö istua vai seistä? Mitä vaatteita tulisi käyttää? Voiko jo hakea ruokaa vai pitäisikö vielä odottaa, ettei vaikuta ahneelta moukalta? Onko soveliasta juoda alkoholia ja jos on, niin pitäisikö tyytyä yhteen annokseen vai uskaltaako ottaa ehkä toisenkin? Mitä uskaltaa kysyä, ettei tungettele tai utele? Tai ettet vaan leimaudu kateelliseksi. Muistitko hymyillä oikeassa kohdassa ja myötäillä riittävästi?
Vai olisiko kuitenkin parempi vaan heittää kissa pöydälle ja antaa palaa sen enempää miettimättä?

Luultavasti.

Puheenaiheista raha tuli heti ensimmäisenä esiin. Minulle tämän pitäisi kaiken järjen mukaan olla todella arka alue, koska olen kroonisesti ollut rahapulassa jo ties kuinka pitkään. Mutta olen päättänyt olla asian suhteen kutakuinkin sinut. Se on vain rahaa. Olen kerran aikanaan suutuspäissäni polttanut pinon laskujanikin. Vain säästääkseni hetkellisesti mielenterveyttäni. Terveys, läheiset, ystävät, perhe - kai sitä ihmisellä on hiukan tärkeämpiäkin asioita, joista kantaa huolta. Jos oikeasti pitää valita.

Tuossa keskustelussa meitä oli neljä. Meistä kaksi oli täysin erilaisella tulotasolla varustettuja, mutta molemmat silti tottuneet siihen, että aina se raha kuitenkin loppuu kesken, oli sitä paljon tai vähän.
Meidän lisäksemme mukana keskustelussa oli kaksi "tarkemman markan" ihmistä. Heille aihe oli selvästikin hankalampi. Toisesta tiedän varmasti, että raha on erittäin ikävä keskustelun aihe ja suorastaan tabu. Hänen kanssaan keskustelua rahasta tulee välttää kaikin keinoin nimenomaan, jos keskustelu kääntyy henkilökohtaisiin rahavaroihin tai niiden käyttämisiin.

Emme päässeet aiheessa kovinkaan pitkälle, kun tuli ensimmäinen kiusallinen hiljaisuus. Se oikeasti jopa nosti kiukun pintaan. Teki melkein mieli alkaa kirkua. Siinä tönötti minun ympärilläni aikuisia korkeasti koulutettuja ihmisiä, joiden elämä meinasi heittää häränpyllyä samantien, kun joku kehtasi alkaa kyseenalaistaa saako rahasta puhua ja miksei siitä saisi puhua.
Keskustelu rahasta ja sen aiheuttamista reaktioista ihmisissä päättyi. Pointti oli tullut selväksi. Erittäin selväksi. 

Pikkuhiljaa keskustelu virkosi muihin aiheisiin, kunnes toinen meistä tuhlureista rohkeasti nosti asian uudestaan esille. Kukaan ei tietenkään arvaa mihin tämä keskustelu päättyi hetken kuluttua. Samanlaiseen vaivautuneeseen hiljaisuuteen.

Ulkona istuttaessa tupakoitsijana päätin ennen pitkää kaivaa esille savukkeet. Korrektisti poistuin hieman kauemmaksi tuhoamaan terveyttäni ja haisemaan pahalta, mitä kaksi porukasta alkoivat heti ihmetellä. Ei heitä kuulemma haittaa lainkaan, tule takaisin sieltä! Samaan hengenvetoon kolmas joutui avaamaan suunsa nenä vinossa - mutta kun häntä haittaa... Tiesinhän minä tämän toki. 

Ja taas laskeutui vieno hiljaisuus.

Susien muuttoliike kaupunkeihin?

Lumet ovat poistuneet, mutta susista puhutaan edelleen. Kun niitä oikeita susia ei oikein enää meinaa näkyä missään, ovat lööppeihin paremman puutteessa susina alkaneet päätyä kaikki vähääkään sutta muistuttavat koirat.
Parhaaseen suoritukseen taisi yltää kerrostalossa Pohjanmaalla asuva kaupunkilaisäiti, joka sekaroituisen koiran havaittuaan julisti jo nähneensä "lapsensa susien ruokapöydässä". Mitäköhän tästä kommentista ajatteli kyseisen äidin kyseinen lapsi? Tai lapsen kaverit ja heidän vanhempansa? Minkälainen silmätikku lapsi on tämän jälkeen kaveriporukassaan?

Itselleni tästä lievästi sanottuna dramaattisesta kielikuvasta nousi mieleen Hannibal Lecter-tyylinen visio hienosti pukeutuneista susista, jotka punaviinilaseja kilistellen aloittelevat ateriointia ihmislapsen pötkötellessä hopeatarjottimella omena suussa kaikilla lisukkeilla hienossa ruokapöydässä kynttilöiden loisteessa. Melkoisia sivistyneitä kulinaristeja oletan.

Eikö tällä idiotismilla oikeasti ole mitään rajaa?

Susiaihe tässä muodossaan alkaa selvästikin olla loppuunkaluttu, kuten alkavat olla myös jäljellä olevat vähälukuiset sudet. Lööppejä silti pitää repiä hinnalla millä hyvänsä ja osalla väestöstä alkaa pyssyjen liipasimet olla hyvin herkällä. Ensimmäistä koirauhria odotellessa? Toivottavasti näiden kuumakallejen räiskinnän tielle ei osu sivullisia eikä etenkään niitä lapsia.  

Seuraavaksi petovihaajien hampaisiin ovat päätymässä karhut ja ahmat. Ilmeisesti määrätyllä osalla luomakunnan luiskaotsitsa, joista kumpuaa jonkinlainen loputon negatiivinen uhma, on evätty mahdollisuus päästä mielenterveyspalveluiden piiriin. Pitäisikö kuitenkin koittaa lähestyä ongelmaa satsaamalla rahaa sinne? Muutama pilleri huiviin ja elämä alkaisi näyttää paljon tasapainoisemmalta ja mukavammalta?
Saattaisi auttaa sivistysyhteiskunnassamme selvästi pahoinvoivia yksilöitä. Ketään nimeltä mainitsematta.

Mummolle on varmasti taivaassa paikka

Kävin tänään istumassa mummoni luona vanhainkodissa läheisteni kanssa. Istuimme huoneessa yli kaksi tuntia juttelemassa keskenämme ja myös mummon kanssa. Vaikka mummo ei tainnut enää valtaosaa puheistamme ymmärtääkään saatika puhua mitään. Meille se oli kuitenkin tärkeä osa prosessia. Ja sen minkä mummo kuuli ja ymmärsi, se oli varmasti tärkeää hänellekin. Ymmärtää, että me ymmärrämme mitä on todennäköisesti tapahtumassa.

Tilanne itsessään oli miellyttävä. Muistelimme menneitä, vanhoja tuttuja ja tapahtumia. Hoitajia tuli ja meni, hoitajista näki, että mummomme oli ollut ja oli heille edelleen rakas asukas. Yksi hoitajista oli tullut vapaa-ajallaan piipahtamaan vanhainkodissa lapsensa kanssa. Tätini kertoi, että kävivät siellä usein. Lapsi oli kova juttelemaan ja vanhukset tykkäsivät aurinkoisesta pojasta.

Juttelimme mummon asenteesta  elämään ja siitä miten mummo on elänyt näin vanhaksi. Mummo on toki aina ollut perusterve ja touhunnut paljon. Kulkenut päivittäin kävelyillä, mutta ennen kaikkea omannut sinnikkään ja positiivisen asenteen. Mummo ei ole koskaan antanut periksi eikä mielellään huolinut apua. Eikä koskaan lakannut uskomasta mihinkään eikä keneenkään. Oli kyse sitten mistä tahansa, niin Jumalaan uskovana kristittynä, mummoni on ainakin minun mielessäni onnistunut siinä, missä moni kristitty ei ole onnistunut. Nimittäin löytämään sen tärkeimmän asian, jonka voisi kuvitella Jumalan sanassa olevan oleellisinta - rakastaa ja olla tuomitsematta. Mummo ei tuominnut ketään eikä mitään. Ei homoliittoja, ei huumeongelmaisia, ei laitapuolenkulkijoita, ei eri kansakuntia, ei eri uskontoja. Mummo ei myöskään koskaan tuputtanut omaa uskoaan kenellekään. Mummon usko näkyi meille vain kirjeiden ja korttien loppuun kirjoitettuina sanoina "Siunausta". Meille mummo teki parhaat lihapullat ja oli mummo.

Kun ukki kuoli, mummo soitti minulle kertoakseen asiasta. Puhelun läpi kuuli surun, mutta myös rauhan siitä, että ukki on nukkunut pois, koska nyt oli ukin aika ja näin oli tarkoitettu. Varmasti mummo suri ukin lähtöä, mutta sen jälkeen mummon arki jatkui yhtä uutterana ja positiivisena kuten sitäkin ennen lisättynä säännöllisillä vierailuilla ukin haudalla.
 
Nyt kuitenkin mummon aika näyttää tulleen. Tätini sanoi, että mummo oli jo aiemmin hänelle sanonut, että olisi valmis lähtemään. Mutta koska mummo ei ole koskaan halunnut olla kenellekään vaivaksi ja uskoi vankasti siihen, että kaikella on tarkoituksensa, oli mummo kiireesti lisännyt, ettei hänellä toki ole kiire, että on varmasti muita enemmän kiireisiä, hän joutaa kyllä odottamaan vuoroaan. Se tulee sitten kun tulee. Sitten kun hänen aikansa on.

Kotiin ajellessa mietin, miten nyky-yhteiskunta on täysin vinksallaan. Eri uskontokunnat markkinoivat itseään ainoana oikeana tapana uskoa Jumalaan ja harjoittaa oikeanlaista uskomista. Kirkko on kokenut dramaattista inflaatiota - suurin osa ihmisistä kuulunee kirkkoon lähinnä kirkkohäiden, ripillepääsyn, ristiäisten ja tavan takia.
Suuri osa maailman sodista ja terrorismista tapahtuu uskonnon nimissä. Ymmärrän täysin ihmisiä, joille uskonto on jo sanana kirosana. Niin olisi minullekin ilman mummoani. Mummo sentään on saanut istutettua minuun pienen toivon kipinän siitä, että meidän mummon kaltaisia aarteita on tuolla enemmänkin. Jossain. Piilossa.

Jos taivas on olemassa, meidän mummolle on varmasti siellä paikka.

Facebook ja antaa kaikkien kukkien rehottaa?

Vaihdoimme eilen tuttavan kanssa muutaman kommentin ihmisten Facebook-käyttäytymisestä. Facebookissa tietysti, mutta privaatisti.
Oli jotenkin lohduttavaa huomata, että niinkin tasapainoisen oloista ja rauhallista ihmistä näytti ärsyttävän kutakuinkin samantyyliset asiat. Minä kun olen kärvistellyt tuskissani ajatellessani olevani täysin joustamaton ja vähintäänkin epäsosiaalinen takakireä kuumakalle ajatuksineni.

Tämä ärtymykseni pääsi kliimaksiin, kun minua viisaampien mediavaikuttajaksikin noteeraama henkilö, jota seurasin, onnistui alle 6h sisällä päivittämään statuksensa 9 kertaa ja vielä yhden kuvapäivityksen bonuksena. Koko päivään mahtui 15 päivitystä. Eikä päivitysten sisältö ollut kovinkaan tähdellistä. Ainakaan minulle. Hänelle saattoi toki ollakin. Koko päiväni meni pilalle ja jouduin äkkiä perumaan henkilön seuraamisen naamiksessa. Tunsin asiasta jonkinasteista helpotusta ja jopa vahingoniloa. Siitäs sai saakeli. Kiukkukin alkoi lieventyä. Johtui myös varmaan siitä, että niiden loputtomien päivitysten tulva etusivulleni loppui. Luojan kiitos.

Seuraavaan jonkinasteiseen emämunaukseen ja kirjoittamattomaan fb-etikettivirheeseen törmäsin taas hyvin pian. Likimain tuntematon henkilö julistaa seinällään, joka myös valitettavasti näkyy minullekin, läheisensä tekevän kuolemaa. Erittäin valitettavaa toki. Tästä seurasi odotettavissa oleva voima- ja jaxuhaliryöppy alle kymmeneltä. Todellakin vain alle kymmeneltä. Loput henkilön yli tuhannesta tuttavasta luultavasti kokivat tilanteen kiusalliseksi tai olivat jo ignooranneet henkilön päivitykset. Seuraavana päivänä sama henkilö sujuvasti päivitteli jo aivan muita arkipäivän asioita. Että niin rankka case.

Olen minäkin kämmännyt päivityksissäni ja möläyttänyt mitä sattuu. Niin luultavasti on suurin osa meistä, jotka olemme sosiaalista mediaa reippaalla kädellä käyttäneet. Rapatessa joskus roiskuu ja se on ihan normaalia. Mutta että jatkuvasti? Onneksi voin valita kenen päivityksiä etusivullani katselen. Näin suosittelen muitakin tekemään, jos alkaa liikaa sieppaamaan.

Kaiken tämän itsekseni harjoittamani jupinan keskellä kuitenkin tajusin yhtäkkiä, että ehkä tuo mediavaikuttajakin, joka on luultavasti hyvin tehtäviinsä koulutettu ja omistaa komean ansioluettelon, on kuitenkin jäänyt paitsi kehityksen pyörästä sosiaalisen median osalta. Ehkä kansalaisopisto on oikeasti totuuden jäljillä tarjotessaan Facebook-kursseja aikuisille. Vähän niinku manuaalin lukeminen ennen laitteen käyttöönottoa? Kyllä mä suosittelisin.

Byhyy + terkkuja Köyliöön

Epäonniset satakuntalaiset ovat saaneet kärsittäväkseen melkoisen vitsauksen susilauman muodossa. Oletettavasti keskiverto metsästäjää älykkäämmistä susista koostuva lauma on jallittanut alueen jahtikeisareita mennen tullen. Viimeisenä lauman taidonnäytteenä voitaneen pitää katoamista kuin pieru Saharaan  kaatoluvan astuttua voimaan 15.3.2013. Eilen saimme kuulla jahdin päättyneen tuloksettomana.

Pahantuulisia ja itkuisia metsästäjiä on vilissyt paikallismediassa Satakunnassa. Jopa Yle noteerasi näiden neitokaisten porun kuvilla varustetun artikkelin muodossa.

Ooooookke. Eli siis ensin oli ongelmana, että reilun vuoden aikana on tehty 856 susihavaintoa, joista 248kpl alle 100m asutusta rakennuksesta. Näkö- ja jälkihavaintoja on. Hitto vie, silti ei kellään edelleenkään taida olla valokuvaa yhdestäkään pihasudesta? Naapurin karvaperseestä, ylinopeutta 120km/h ohi ajaneen auton rekkarista ja ties mistä kyllä ehditään napata kuva, mutta ei pihassa pyörivistä susista. Ei, vaikka nykyään joka tädillä ja sedällä ja akvaariokalallakin on luuri, jolla saa kuvaa ja videota vaikka päällään seisten. Sudet eivät ehkä jostain syystä tallennu kameraan? Voisko olla niin?

Lupa siis saatiin yhdelle sudelle, joka piti ampua pihapiiristä tai sen välittömästä läheisyydestä. Kuulostaa järkevältä. Häirikkösuden poistamisestahan nyt on kyse eikä mistään hupiräiskinnästä, jossa äijät painaa lippikset väärinpäin mettässä kirkuen moottorikelkkojen kanssa. Kaksi viikkoa meni eikä yksikään susi tullut pihaan. Eikun anteeksi - jäljet oli nähty kerran 70m päässä asutuksesta.  Vuan suattoihan tua olla kettukii... tai naapurin Moppe.

Niin tai näin, kaatolupa alkoi umpeutua ja alkoi yhtäkkiä karmea poru metsään kärrätyistä sian raadoista. Ihme ja kumma, että sellaset ilmestyy kuvaan jahdin loppumetreillä. Tai huomataan juuri loppumetreillä. 

Yle.fi:n jutussakin esiintynyt Jari Kallio oli etunenässä metsästysseuran puheenjohtajana tekemässä rikosilmoitusta, kun jahtia on häiritty ja sudet houkuteltu metsään. Mikäköhän on rikosnimike - paha mieli? Maanomistaja rikosilmoituksen varmaan voikin tehdä, jos haaska on luvaton, mutta metsästysseuralle asia tuskin suoranaisesti kuuluu. Oman osansa reklamoinnista oli saanut myös jahdin keskelle eksynyt hiihtäjä. Ehkä hänenkin toimensa tutkitaan. Tiedä mikä suojeluagentti sekin ollut... Koittanut vaan hämätä hiihtovarusteilla...

Summa summarum - sudet eivät saa olla pihassa, mutta metsässäkään ei ole hyvä.

Sianraadoista tietysti metsästäjät syyttivät sudensuojelijoita. Tämä on ihan selviö. Siellä on kaupunkilashipit Metsästäjä-lehdestä ammennetun adrenaliinin voimalla kammenneet puolimetrisessä hangessa satoja kiloja sianruhoa keskelle metsää. Ehdottaisinkin, että jatkossa paikalliset metsästäjät rekrytoisivat näistä luonnonoikuiksikin tunnistettavista hipeistä itselleen jahteihin apuvoimia. Eikun hippiplikat juoksemaan hangessa sudet kiinni ja mojauttavat nyrkillä hukat tajuttomaksi ja kantavat selässään mettästä pois. Säästyy pojilta panokset ja moottorikelkoista menovesi. Grillailkaa vaan jahtimajalla makkaraa, ottakaa olutta ja antakaa kaupunkilaishippien käydä hoitamassa miesten hommat.

Ehdottaisinkin tähän loppuun pientä Watergate-hengen mukaista veikkausta - onko lopputulos Köyliön susien suhteen:

a) Koko koirasusilauma on noussut siivilleen ja lentänyt Venäjälle, josta se on tullutkin. Mokomat raivotautiset piskit.

b) Susien suojelijat ovat tappaneet koko susilauman, mutta lavastavat nyt metsästäjiä syyllisiksi.

c) Metsästäjät ovat tappaneet koko susilauman, mutta esittävät joutuneensa ilkivallan uhreiksi ja suojelijoiden lavastavan heitä.

d) RKTL on tullut paikalle ja pakannut koko lauman autoonsa ja piilottelevat nyt niitä toimistojensa pöytälaatikoissa.

e) Ähtäri, Ranua ja Korkeasaari ovat hakeneet sudet pois pelätessään kiinnijäämistä laittomista siirtoistutuksista ja geenimanipuloivat paraikaa susien dna:ta.

f) Susiongelmaa ei alueella ole alunperin väitetyssä mittakaavassa ollutkaan.

Tuomittu saarnamies Lind

Kun Taajamasusi ry:n leirissä alkoivat mennä puurot ja vellit sekaisin, yhdistyksen omissa tiedotteissa puhuttiin ristiin rastiin mitä sattuu sekä Turun Sanomien yleisönosastolle alkoi ilmestyä tavallisten kansalaisten kirjoituksia, joissa vaadittiin susihysterian lietsomisen lopettamista, lisäsi Taajamasusien yhteistyökumppani Itä-Suomen ihme Marko Lind yhdistyksensä kanssa pökköä pesään.

Suurpedot ja Luonto ry kuulostaa oikein asialliselta yhdistyksen nimeltä. Suurpedot ovat osa luontoa. Vilkaisu yhdistyksen kotisivuille kuitenkin luo heti jo etusivulla vision verkkokalvoille erittäin maanisella tavalla operoivasta puulaakista. Osaan onneksi suunnata heti oikean asian kimppuun. Kuten epäilinkin, yhdistyksen viimeinen kampanjarykäisy alittaa kaikki matalimmatkin maahankaivetut rimat.  Jollen tietäisi Lindin taustaa, voisin kuvitella päätyneeni hivenen vinksahtaneen uskonlahkon sivuille: KAMPANJA.
Susien suojelua puoltavien ja susien puolesta puhuvien ihmisten nimittäminen "kampanjan" virallisessa mainoksessa Eko-Terroristeiksi, valheiden levittäjiksi, juoruakoiksi, antaa kuvan täysin asiattomasta toiminnasta. Koko kampanja itsessään on jo hyvin kyseenalainen.
Yhdistyksen toiminta vaikuttaa Taajamasusi ry:nkin toimintaa hullummalta, joten erittäin lyhyt annos riittää ja poistun sujuvasti järkevämmille vesille.

Marko Lind yhdistyksen puheenjohtajana sen sijaan haluaa näkyä ja kuulua nimenomaan omalla nimellään. Jopa niin paljon, että hänestä on erittäin helppo löytää huikeat määrät tietoa kohtuullisen nopeallakin etsinnällä.

Lind on saarnamies. Itse itsensä saarnamieheksi nostama Jumalaa kumartava herrasmies Imatran lähiöstä. Rivitalossa asuva ja erittäin paljon CAPS LOCK-PÄÄLLÄ KIRJOITTAVA. Lindin tajunnanvirran tuotoksiin pääsee tutustumaan saarnamiehen blogissa sekä esimerkiksi Youtubesta löytyvistä haastatteluissa jossa Lind kertoo elämänvaiheistaan mm.Konnunsuon vankilan asukkaana.

Lind on ollut mukana monessa. Jumalan Seurakunta Imatraa aloitellessaan Lind julisti paikallislehdelle herätysliikkeiden ja kirkkokuntien valehtelevan. Usko omaan ylivertaisuuteen vaikuttaa olevan järkkymätön. Mukana kunnallispoliitikassakin Lind ehti olla nauttien luottamustehtävistä varavaltuutettuna sekä sosiaali- ja terveyslautakunnan jäsenenä kunnes sai tuomion törkeästä petoksesta helmikuussa 2008. Asiasta uutisoi mm. Iltasanomat. Keväällä 2011 Lind kertoi, ettei aio enää lähteä mukaan politiikkaan. 2012 kunnallisvaalien lähestyessä Lind oli taas  lämpenemässä mukaan kilpaan, kertoi Imatralainen. Kunnallisvaaliviivalle Lind ei näytä kuitenkaan päätyneen, mikä lienee hyvä asia.
Lindin ympärillä leijuva negatiivinen leima ei silti ota laantuakseen, sillä Lindin luotsaaman yhdistyksen tuore kampanja on poikinut useita yhteydenottoja poliisiin.

Taajamasusi ry:n valheiden jatkuva polku

Taajamasusi ry julkaisi adressissaan kommentin 13.3.2012, joka oli sisällöltään seuraavanlainen:

Taajamasusi-yhdistystä lyötiin kovasti Iltalehdessä, Iltasanomissa, Nelosen uutisissa ja vieläpä kuoroon liittyi ministeri Ville Niinistö omassa Facebook-profiilissaan - ihmetteli, että eikö yhdistykselle riitä susien vastustaminen, pitääkö kotkiakin vielä vastustaa... Uutisessa viitattiin siihen, että koju tuhopoltettiin, koska Taajamasusi-yhdistys kertoi paikan osoitteen ja julkaisi kuvia siitä omilla nettisivuillaan.

Sen lisäksi, että paikkatiedot raatoruokintapaikasta olivat julkisia jo eläinlääkärin luvan perusteella voi ihmetellä paria muuta juttua:
1. Loppuuko nyt kotkatutkimus siihen, että koju poltettiin - eivätkö kotkaharrastajat osaa rakentaa tarvittaessa uutta kojua?
2. Eivätkö kotkanruokkijat olisi voineet rakentaa ruokkimisalustaa ylemmäs niin että linnut olisivat päässeet haaskalle mutta sudet eivät.
3. Olisivat voineet rakentaa haaskan ympärille vaikka sähköisen petoaidan sen sijaan että kaikkien lähikuntien asukkaiden pitäisi rakentaa petoaidat talojensa ympärille. Linnut olisivat edelleen päässeet ruokailemaan.
4. WWF:n merikotkatyöryhmän mukaan nykyisin merikotkakanta selviää jo ilman talviruokintaa eikä isoimpien ruokintapaikkojen ylläpitämistä enää suositella. 
5. Taajamasusi-yhdistystä syytettiin Facebookin susiensuojelyryhmissä kojun polttamisesta - olisivatkohan perheenäidit tosiaan lähteneet moottorikelkoilla polttamaan kojuja?
6. Taajamasusi-yhdistyksellä ei ollut mitään syytä tuhota kojua, koska jo alkuvuodesta saatiin kuulla maanomistajalta, että ruokintapaikka loppuu sen takia, että siellä käy pääasiassa korppeja ja variksia, joiden ei toivota erityisesti lisääntyvän maatilan alueella.
7. Ovatkohan itse käyneet polttamassa kojun sen jälkeen kun siihen tullut purkukehoitus?
8. Onko susien suojelupuolella keinot ja argumentit loppuneet? Kokevatko olevansa niin pahasti alakynnessä, että tällaisilla raukkamaisilla keinolla pyritään tahraamaan vastapuolen maine?

Hetkinen, hetkinen. Pakostikin alkaa hymyilyttämään tämän luettuani. Perehdytäänpä taas näihin tuulesta temmattuihin väitteisiin vähän paremmin. 

Yläneellä vasta tuhopoltettun kotkien ruokintapaikan piilokojun omistaja Jorma Kirjonen vastasi asiaan omasta puolestaan hyvin pontevasti:
- Uutta koppia ei alueelle enää rakenneta, koska sopimus umpeutuu kauden päätteeksi.
On typerää syyttää meitä oman kopin polttamisesta, kun kotkatutkimus oli meneillään.
Jos taajamasusi yhdistys on muka syytön kopin polttoon, niin he voisivat auttaa poliisia löytämään nämä kaksi moottorikelkkamiestä jo pelkästään oman maineensa puhdistamiseksi.
Maan omistaja ei suinkaan antanut kieltoa varislintujen takia, joita aina käy haaskoilla runsaasti kotkien lisäksi, vaan sen takia, kun ko yhdistys painosti massiivisesti.
On selvää, kun siirrän ruokinnan ensi kaudella uuteen turvalliseen paikkaan, niin moisella yhdistyksellä ei ole mitään asiaa niihin maisemiin."

Siihen nähden, että Taajamasusi ry tuntuu tietävän hyvinkin, kuinka paljon lihaa linnuille syötetään, tuntuu oudolta heidän ehdotuksena syöttötelineen rakentamisesta. Tanssilavan kokoinen rakennelma 3m korkeuteen? Nosturi paikalle, jolla nostetaan 300kg painoiset ruhot linnuille? Niin korkealle, etteivät petoeläimet sinne pääsisi. Sitten tulisi joku ja tuikkaisi sen tuleen. Vai oliko tämä kuitenkin kultainen kädenojennus ja ehdotus lähentyä ja alkaa tehdä yhteistyötä? Talkoilla ja yhdessä eteenpäin? Hienoa, jos niin oli! 

Keväällä 2012 Nousiaisten ja Yläneen rajalla Rautsuolla käytiin ulkopuolisten toimesta tuhoamassa piilokoju sekä Korkeasaaren eläintarhan omistama häkki. Tämä vielä sen jälkeen, kun lintujen ruokinta oli jo lopetettu. Tähän paikkaan oli myös käyty asentamassa metsästäjien toimesta riistakamera, jossa olikin havaittu joitain susia käyvän haaskoilla. Kuvat päätyivät luonnollisesti Taajamasusi ry:n sivuille.

Vaikka vastakkainasettelu ei aina ole hedelmällistä keskustelun kannalta, niin en malta olla toteamatta, että yksittäinen kotkienruokintapaikka, josta lähimpään taloon on 3km, ei varmasti vedä vertoja niille sadoille peurojen ruokintapaikoille, joita metsästäjät ylläpitävät huomattavan paljon lähempänä asutusta. On paljon erikoisempaa, ettei Taajamasusi ry:llä ole mitään mielenkiintoa puuttua näihin. Onhan kyse kuitenkin suden ensisijaisesta ravinnosta, joka tarkoituksella ja metsästäjien omaa laiskuutta ja mukavuudenhalua houkutellaan lähelle ihmisasutusta läpi Varsinais-Suomen, Satakunnan ja itseasiassa läpi koko maan. 

Tätä ihmetteli myös Isosuon kotkanruokintapaikan maanomistaja. 

Täytyy kuitenkin muistaa, etteivät kaikki pelkää susia. Eivät kaikki ihmiset halua eivätkä tarvitse petoaitoja pihojensa ympärille. Taajamasusi ry:n adressin on käynyt allekirjoittamassa 1910 ihmistä. Se on aika vähän huomioiden koko Suomen 5,5 miljoonan ihmisen populaation. Se on hemmetin vähän huomioiden Varsinais-Suomen asukasmäärän, jossa on n.460 tuhatta asukasta. Pelkästään Nousiaisissa on asukkaita n. 4800 ja Mynämäellä n.8000. Taajamasusi ry:n Facebook-sivuilla "tykkääjiä" on peräti 95kpl. 
Yhdistyksen jäsenmäärää ei ole ilmoitettu. Kovin suuri sekään tuskin on.